Poikien pelastajilla on jo kiire
Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) uusimman raportin mukaan 25–54-vuotiaista miehistä lähes 79 000 on käytännössä työelämän ulkopuolella ja ilman korjaavia toimia syrjäytyneiden määrä jatkaa kasvuaan.
Mielestäni varsin aiheellista on kysyä, miten miesten syrjäytyminen nähdään isona ongelmana vasta nyt, kun sen oireet ovat olleet havaittavissa jo vuosikymmenten ajan?
Näyttääkin siltä, että taustalla on sukupuolten välinen muun muassa koulutukseen nivoutuva valtataistelu, jossa kuin vaivihkaa pojat ja nuoret miehet on jo pitkään pidetty altavastaajina ekaluokalta aina yliopiston ylimpiin tutkintoihin asti.
Jossain kuitenkin tulee todennäköisesti aina raja vastaan, niin vallantavoittelussakin: siinä saattaa unohtua, että viime kädessä olemme kaikki samassa veneessä, joka sietää vinokuormitusta vain tiettyyn rajaan saakka.
Unisex-vessoilla ole mitään tekemistä poikalasten koulumotivaation kanssa, eikä liioin tyttöjenkään, olkoonkin että elämme jo 2010-lukua. Nyt on keskityttävä oleelliseen: puhelimet parkkiin oppituntien ajaksi, pipot ja myssyt naulakkoon ja ennen kaikkea palautetaan hyvät ihmisyyttä ja lähimmäistä kunnioittavat käytöstavat sekä niiden myötä työrauha (kuri ja järjestys) kouluihin.
Näinkin yksinkertaisen metodin myötä häiriköinti luokassa vähenee minimiin ja opetuksen niukatkin resurssit kyettäisiin ohjaamaan tehokkaammin todellisen tuen tarpeessa oleville oppilaille.
Lopputulos olisi win-win, eli molemmat osapuolet voittavat: oppilaat ja yhteiskunta, eikä mitään otettaisi keneltäkään pois. Nykytilanteessa ei ole varaa liidellä digitaalisen maailman ja virtuaalisten oppimisympäristöjen kuvitelluissa ihmeitä tekevissä illuusioissa, olkoonkin että elämme jo 2010-lukua: lapset ovat aina vain lapsia, pojat poikia ja tytöt tyttöjä.
Näin kuntavaalien alla poliittisilla puolueilla ja vaaliehdokkailla alkaa olla jo kiire esittää vaaliteemoissaan konkreettisia ja spesifioituja keinoja, joilla poikalasten motivaatio koulunkäyntiä kohtaan voisi saada uuden nousujohtoisen suunnan.
Ympäripyöreät julistukset eivät ehkä uppoa nykypäivän omilla aivoillaan ajatteleviin äänestäjiin, siihen vaaditaan ennen kaikkea päättäjien vilpitön tahtotila ja aina myös poliittisen riskin ottamista.
Opetus, kasvatus ja alan tutkimus ovat tunnetusti suurelta osin naisten hallitsemaa aluetta ja näin ollen ilman naisten aitoa ja uskottavalta kuulostavaa ulostuloa poikalasten heikko koulumenestys ja sen hyvin tiedostetut ikävät seuraukset kasvavat entisestään ja jatkuvat hamaan tulevaisuuteen.
Poikalasten surkean koulumotivaation kohottaminen on vaikea tehtävä, mutta ei mahdoton. Jos on halua, keksitään keinot, jos ei niin keksitään selitykset.
Kumpaan ryhmään arvoisat koulutuspolitiikan toimijat ja päättäjät haluatte kuulua: mitä pitäisi tehdä -selittäjiin, vai käytännön toimijoihin?
Hannu Kreivilä
KM
