Tiedätkö, miltä tuntuu istua sairaalan päivystyksen penkeillä ja odottaa omaa vuoroaan? Kun päätä särkee tai jalka on kipeä, haluaisi hoitoa saada nopeasti.

Asiaa pahentaa, että myöhemmin päivystykseen saapunut vieruskaveri pääsee nopeammin lääkärin puheille. Mitkä ovat kriteerit siihen, kuka pääsee vastaanotolle ensimmäisenä?

Potilaiden toiveet nopeasta hoitoon pääsystä eivät valitettavasti aina toteudu. Päivystyksessä asioivat potilaat näkevät usein päivystyksen toiminnasta vain pintaraapaisun, eivätkä kaikki käytännöt ole koko kansan tiedossa.

Päivystyksessä hoidetaan kaikki kiireellistä arviota ja hoitoa tarvitsevat potilaat. Jos näiden potilaiden hoitoa lykättäisiin, saattaisi vamma tai sairaus pahentua merkittävästi.

Vaikka potilaille tarjotaan kiireellistä hoitoa vuorokauden ympäri, ei kymmeniä vuosia kestänyttä selän kolotusta lähdetä tutkimaan yön pikkutunneilla.

Syy siihen, miksi vieruskaveri pääsi nopeammin hoidettavaksi, on yksinkertainen. Potilaita ei hoideta saapumisjärjestyksessä, vaan oireiden vaatimassa kiireellisyysjärjestyksessä.

Kiireellisyysluokittelulle on olemassa ulkomailta peräisin oleva termi ”triage”, jonka tarkkasilmäiset saattavat löytää myös päivystyksen tiloista tai henkilökunnan työvaatteista. Triage-takkiin sonnustautunut sairaanhoitaja arvioi potilaiden tilan eli hoidon tarpeen yleensä muutamassa minuutissa.

Sairaanhoitajan esittämiin kysymyksiin tulisi vastata totuudenmukaisesti, sillä niiden perusteella määritetään kohtalo hoitoon pääsystä. Lisäksi saatetaan tehdä erilaisia mittauksia voinnin kartoittamiseksi. Kuten laulukilpailuissa, tässä kohtaa päätetään, ketkä potilaista jatkavat lääkärien ohjeiden mukaisesti seuraavalle kierrokselle.

Erilaisia kiireellisyysluokituksia löytyy laidasta laitaan. Pelkästään Suomen rajojen sisäpuolella käytetään useampia luokitustapoja, joita on vielä voitu muokata tiettyyn yksikköön paremmin sopivaksi. Useimmat luokitusjärjestelmistä ovat viisiportaisia ja ne jakavat potilaat omiin luokkiinsa.

Jokainen luokka sisältää oman aikatavoitteen, jonka sisällä hoitoon pääsyn tulisi tapahtua. Kiireellisyysluokat voidaan jakaa esimerkiksi värien, kirjaimien tai numeroiden mukaan. Vaikka potilas ei välttämättä tiedä itse omaa luokitustaan, on hoitohenkilökunta kuitenkin tilanteen tasalla.

Jotta kiireellisyysluokituksen käyttö konkretisoituisi paremmin, otetaan esimerkiksi Suomessa yleisesti käytössä oleva ABCDE-luokitus.

Kuvitellaan, että olet kaatunut liukkaalla tiellä aamupostia hakiessasi ja loukannut nilkkasi. Nilkka on kipeä, hieman turvonnut etkä pysty kävelemään kunnolla. Tulet päivystykseen, jossa triage-hoitaja arvioi tilanteen ja luokittelee sinut C-luokkaan murtumaepäilyn vuoksi. Tällöin on tavoitteena, että pääsisit hoitoon, eli esimerkiksi röntgen-kuvaukseen, 60 minuutin kuluessa.

Seuraavassa aulassa odottaessasi näet, kuinka vieruskaveria kiidätetään tippapussi heiluen eteenpäin. Odotustilassa luulit, että oma vointisi on huonompi kuin hänellä, mutta tässä tapauksessa vieruskaverilla epäiltiin kovien vatsakipujen taustalla olevan umpilisäkkeen tulehdus. Näin ollen hän kuuluu oireidensa perusteella luokkaan A tai B, jolloin hoitoon pääsy tapahtuu viimeistään 10 minuutissa.

Triagen tehtävänä on siis hallita jonoja ja varmistaa potilasturvallisuuden toteutuminen. Jos kiireellisyysluokitusta ei tehtäisi, saattaisivat kiireellistä hoitoa tarvitsevat potilaat joutua odottamaan hengenvaarallisen kauan.

Jonain päivänä sinä saatat olla se, jota kiidätetään nopeasti muiden ohitse.

Noora Koskinen

Lotta Salo

Kirjoittajat ovat terveydenhoitajaopiskelijoita Turun Ammattikorkeakoulussa.

Artikkeli perustuu keväällä 2016 Turun ammattikorkeakoulun ja Tyks Lasten ja nuorten klinikan kanssa yhteistyössä toteutettuun opinnäytetyöhön ”Lapsiperheiden kokemukset päivystyksestä ja triage-toiminnasta”.