Millaisia ovat suomalaiset? Entä heidän isänmaansa? Kun tämä kysymys esitetään ihmisille, jotka eivät asu Suomen rajojen sisäpuolella, on vastaus melkein aina sama.

Olette itsekin varmasti katsoneet videoita, joissa suomalaiset vaihto-oppilaat kyselevät ulkomailla uusilta luokkakavereiltaan ajatuksia, joita sanasta Suomi tulee ensin mieleen. Kylmyys, lumi ja jääkiekko ovat listan top kolme.

Suomalaisista taas tulee ehkä ensimmäiseksi mieleen sisäänpäinkääntyväisyys, vakavuus ja ehkä jopa töykeys. Tällainen puhe saa meidät tuntemaan itsemme jotenkin huonoiksi ihmisiksi, koska suomalaisuus merkitsee meille paljon. Ja kun ulkopuoliset ihmiset ajattelevat noin, tuntuu, että itsetuntoa olisi lyöty isolla moukarilla.

Suomalaisuus on asia, josta varmasti jokainen tämän maan asukas on ylpeä. Olemme maailman huippuja koulutuksessa ja terveydenhuollossa. Tasa-arvo on myös hyvin näkyvä asia yhteiskunnassamme, ja naisilla on ainakin melkein samat oikeudet kuin miehilläkin.

Joten jos suomalaisuus on suomalaisille ylpeyden aihe, niin mitä se eri ihmisille merkitsee? Joillekin se voi merkitä turvallisuutta ja rauhaa, toisille sammumatonta sisua ja isänmaallisuutta, tai toisille ei mitään, tuntee vain asuvansa Suomessa ja on sen takia suomalainen.

Jokainen tuntee eri tavalla asioita, ja on normaalia, että ihmiset eivät ole samanlaisia.

Mitä suomalaisuus on näin suomalaisen näkökulmasta? Ei mitenkään erikoista, sanoisin. Niinhän meillä on tapana tehdä; vähätellä asioita.

No mutta miksi ihmeessä? Eikö muka ole mukavaa kehua omaa kansaansa, kun olemme kuitenkin aika cooleja?

Vähättely on kuitenkin opittu jo niin nuorena, että ei siitä noin vaan pääse eroon. Meille voi tapahtua jotakin todella kivuliasta, mutta sanomme silti, että olemme kunnossa. Voimme varmasti myöntää tehneemme tämän kerran jos toisenkin.

Toisaalta maailma näkee meidät suurena valittajakansana, ja tämäkin on opittu jo nuorena. Valitamme kaikesta, mutta silti vähättelemme tiellemme tulevia esteitä.

Miten pystymme elämään tämän ristiriidan keskellä? Vastaus on helppo ja yksinkertainen; meillä on sisua. Olen kuullut sanottavan, että vain suomalaisilla on sisua, mutta tämän väittämän todenmukaisuutta en tiedä. Eikö sisukkuus tarkoitakin sitä, ettei anna periksi vaan jaksaa yrittää aina vaan uudestaan, joten uskon että aika monelta muunmaalaiseltakin löytyy sisukkuutta.

Suomen kansan ajatellaan olevan aika hajanainen, kun emme me kerran asukaan toistemme lähellä tiiviisti pakkautuneina, ja asia onkin niin. Emme me ajattele, että olemme samaa kansaa kun kävelemme kaupungin kaduilla, emmehän me ikinä puhu toisillemme.

Samaa kansaa oleminen ei edes käy mielissämme, mutta muun maailman (huomio Ruotsi) on paras olla valmiina, kun kyse on vaikkapa jääkiekosta. Silloin me ajattelemme, että tietenkin koko Suomi katsoo jääkiekkoa, ja että tietenkin me olemme yhtenäinen kansa. Sama asia on, jos tapaamme toisen suomalaisen ulkomailla.

Emme muuten välitä toisistamme arkipäiväisessä elämässä, mutta kun jotain spesiaalia tapahtuu, kansalaisuutemme tulee vyörymällä esiin. Kun kuulet pari sanaa tätä maailman vaikeimmaksi luokiteltua kieltämme vaikkapa Espanjassa, täyttää mielesi onni siitä, että lähellä on joku samankaltainen, ja muistat taas olevasi suomalainen.

Tämä maa, jota olemme asuttaneet tuhansia vuosia, on ollut 99 vuotta itsenäinen. Ei se kamalan pitkä aika ole, mutta on siinä ajassa paljonkin kerinnyt tapahtua, kuten vaikka se, että olemme kaikki syntyneet tähän maahan.

Joten kiitos rakas Suomi siitä, että olet paras paikka meille asua.

Laura Kokkonen

9.-luokkalainen