Me olemme EU
Britannian kansanäänestys on saanut aikaan ainakin keskustelua integraatiosta ja sen ongelmista. Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö laillisti puhuessaan suurlähettiläskokouksessa 23.8.2016 EU- kritiikin myös niille, jotka haluavat olla mukana Euroopan unionissa. Hän totesi, että Euroopan unionin tilanne on monin tavoin solmussa, joka on pitkälti itse solmimamme.
Presidentti luetteli koko joukon tunnettuja EU-ongelmia, mutta hänellä ei ollut ratkaisuja, miten asioita pitäisi hoitaa, tai mikä on EU:n askelkartta tulevaisuuteen. Tosin kartta on suurelta osin Juha Sipilän hallituksen tehtävä. EU-teema oli vain osa presidentin puhetta.
Jokin aika sitten ilmestyi Jyrki Karvisen toimittama teos ”Järistyksiä Euroopan unionissa”. Siinä joukko johtavia integraatioasiantuntijoita kertoo omia näkemyksiään. Olennainen havainto on, että ongelmia kartoitetaan, ja etsitään syitä siihen, miksi tähän on jouduttu. Olisi odottanut ratkaisuja, miten päästään eteenpäin.
Ehkä paljastavin artikkeli on Sampo Terhon. Hän luo selvästi linjaa tuleviin eduskuntavaaleihin. Niissä perussuomalaisten teema on todennäköisesti äänestys Suomen jäsenyydestä. Mitään jatkomallia Terho ei kuitenkaan esitä. Perustelu on varsin jännä: hänen sukupolvensa ei ole saanut äänestää jäsenyydestä. Toivottavasti Terho ei esitä äänestystä Suomen itsenäisyydestä ja paluusta äiti Venäjän huomaan.
Jos hahmotellaan jatkoa, niin viimeistään nyt Juha Sipilällä tulisi olla selvillä, mitä hallitus haluaa. Millainen EU on Suomen tavoite? Se ei voi olla pelkästään Saksan seuraaminen.
EU:n kehityksessä eteenpäin on tietysti useita erilaisia vaihtoehtoja. Oikeastaan aika paljon riippuu siitä, mitä Saksan ja Ranskan valtionpäämiehet saavat aikaan.
EU:n ylläpito ja kehittäminen ovat sekä jäsenvaltioiden että komission vastuulla. Komission puheenjohtajalla on suuri vastuu viedä EU ulos nykyisistä kriiseistä. On vaikea uskoa, että EU:n annetaan hajota, vaan nyt on etsittävä rakentavia vaihtoehtoja
Teoreettisia vaihtoehtoja on monia. Annetaan kaiken jatkua ennallaan. Toinen vaihtoehto on syventää integraatiota, ja kolmantena on uudistaa EU:ta olemassa olevien peruskirjojen antamissa puitteissa.
Nykytilan jatkaminen lisää populistista EU-vastaisuutta jäsenmaissa. On helppoa vaatia eroa Euroopan unionista, mutta mitä tarjotaan tilalle?
Britannian esimerkki osoittaa, ettei ainakaan siellä ole valmista suunnitelmaa uudesta suhteesta maailmaan ja EU-maihin.
Integraation syventäminen lienee hankalaa. Päätösvallan siirto Brysseliin ei innosta monia EU-maita. Tämä johtaisi integraation hajaantumiseen ja monikehäiseen unioniin.
Toivottavin vaihtoehto olisi palata perusasioihin. Toteuttaa kaikki se, mistä on jo päästy yksimielisyyteen. Tähän liittyy myös EU:n jäsenmaksujen alentaminen.
Tämä edellyttää jäsenvaltioiden sitoutumista kaikkeen, mitä on jo yhdessä päätetty. Tässä vaihtoehdossa sisämarkkinat ovat kaikkine ulottuvuuksineen keskeisessä sijassa. Olisi harkittava kokonaisten politiikkalohkojen siirtämistä pois EU:n huomasta.
Tämän mallin pitää toteuttaa läheisyysperiaate: Brysselissä päätetään yhdessä vain ne asiat, jotka koskevat kaikkia. Muuten päätöksiä tehdään jäsenmaiden pääkaupungeissa.
On kuitenkin koko ajan huomattava, että EU on olemassa kaikkine ongelmineen ja Suomi on osa sitä. Oikeastaan kaikki puhuvat EU:n legitimiteetistä, kansalaisten hyväksynnästä. Tähän on vastattava kaikilla tasoilla, vastuu on ensisijaisesti EU:n orgaaneilla ja jäsenvaltioiden hallituksilla, eduskunnilla ja valtionpäämiehillä. Myös medialla on vastuunsa.
Varsin monessa maassa, varsinkin vanhoissa Neuvostoliiton satelliiteissa, katsotaan maailmaa vanhojen lasien läpi. Ei nähdä, että jäsenvaltio on osa EU:ta, johon maa itse on pyrkinyt ja päässyt. Tätä samaa tunnetta on ehkä myös meillä.
Sampsa Saralehto
valtiotieteiden tohtori
