Lukijoilta

Terveydenhoitajien ylemmän AMK-tutkinnon koulutus saatava Turkuun

Terveydenhoitajien koulutus ajetaan Turun ammattikorkeakoulussa alas, sillä hallitus on päättänyt, että aloituspaikkoja on karsittava. Jos terveydenhoitajakoulutusta ei tässä vaiheessa ajeta alas, aloituspaikkoja tullaan karsimaan merkittävästi niin ensihoitajista kuin terveydenhoitajista, ja siitä seuraisi akuutti pula ensihoitajista. Oli valittava kahdesta huonosta vaihtoehdosta parempi.

Tällä hetkellä terveydenhoitajista ei ole pulaa Turussa ja heitä tulee valmistumaan Turun AMK:sta ainakin vuoteen 2020 asti.

Pidemmällä aikavälillä on tärkeää, että Turusta valmistuu jatkossakin terveydenhoitajia, sillä he ovat tärkeitä nimenomaan ennaltaehkäisevässä toiminnassa ja terveyden ylläpitämisessä ennen kuin tarvitaan raskaita ja kalliita, korjaavia toimenpiteitä.

Tulevaisuudessa Euroopan unioni todennäköisesti edellyttää, että terveydenhoitajakoulutus (kuten myös ensihoitaja- ja kätilökoulutus) ei voi enää olla osa ammattikorkeakoulun perustutkintoa, vaan niihin tarvitaan ylempi AMK-tutkinto sairaanhoitajakoulutuksen lisäksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

On tärkeää, että Turun AMK:lle tulee toteuttamisvastuu tällaisesta terveydenhoitajan ylemmästä AMK-tutkinnosta. Ja sen on tapahduttava ilman, että terveydenhoitajakoulutukseen tulee katveaikaa.

Näin tulee olla, jotta ennaltaehkäisevän, matalankynnyksen hoidon asiantuntijoita on Turussa tulevaisuudessakin.

Vilja Siitonen

Toni Eklund

Turun kaupunginhallituksen konsernijaoston sd-ryhmä

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
sh
terveydenhoitajien työllistyminen huonompaa
Moni terkkari työskentelee sairaanhoitajan töissä koska alan töitä ei ole. Ensihoitajat sen sijaan työllistyvät nopeasti omalle alalle. Turun amk saa säästöt alkpivat kun siitä tuli osakeyhtiö. Opetuksen laatu kärsi ja koululla ei ollut varaa ns ulkopuolisiin luennoitsijoihin. Ylempi amk tähtää esimiestoimintaan. Eli esim. Osastonhoitajiksi. Se on tarpeellinen koulutus. Toivotaan että säästöillä ei heikennetä tärkeän alan tulevaisuutta. Tälle alalle on resurssoitava parasta ja laadukasta opetusta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.