Lukijoilta

Kuka haluaa ilmaiseksi töihin?

Olen työskennellyt yli 10 vuoden ajan työ- ja elinkeinotoimistossa (ent. työvoimatoimisto) ja työssäni näkee selkeästi sen, kuinka laajamittaisesti palkatonta työvoimaa käytetään hyväksi.

Suomessa työskenteli vuonna 2015 työkokeilussa keskimäärin 11 892 henkilöä joka kuukausi; samasta palkattomasta työhallinnon toimenpiteestä käytettiin myöhemmin nimitystä työharjoittelu, työelämävalmennus tai työkokeilu. Työkokeilijoiden lisäksi palkattomaan työvoimaan kuuluvat mm. kuntouttavassa työtoiminnassa olevat, tähän toimintaan osallistui vuonna 2015 keskimäärin 18 649 henkilöä joka kuukausi.

Työkokeilun kesto saman työnantajan palveluksessa on korkeintaan kuusi kuukautta, mutta eri työnantajilla työkokeilussa voi olla yhteensä vaikka vuosien ajan, mikäli väliin jätetään ns. jäähyjaksoja. Kuntouttavaa työtoimintaa voidaan toteuttaa samankin työnantajan palveluksessa vuosikausia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhteensä työkokeilussa ja kuntouttavassa työtoiminnassa oli 30 541 henkilöä joka kuukausi, mikä tarkoittaa vuositasolla yhteensä 366 492 ilmaiseksi tehtyä työkuukautta (tähän lukuun eivät siis sisälly koulutuksiin kuuluvat ilmaiset harjoittelut). Mutta korvaukseksi tästä työstä he saavat työttömyysetuuden + yleensä 9 euron ylläpitokorvauksen/päivä.

Työttömyysturvajärjestelmä on rakennettu sitä varten, että ihminen saa työttömyyden kohdatessa perustoimeentulon, jolla selviää hengissä. Mutta vähitellen ovat voimistuneet äänenpainot ja pyrkimykset, joiden mukaan työttömän pitäisi vastineeksi työttömyysetuudesta tehdä työtä – samaan aikaan, kun työsuhteisille maksetaan siitä palkkaa.

Ja yhä uusia "palveluja" yritetään ottaa käyttöön, muun muassa ei-työsuhteinen oppisopimus ja työnäyte, joissa ydinjuoni on aina sama: työ ilman palkkaa.

Perusteita työkokeilulle on työ- ja elinkeinoministeriön mukaan kaksi: ammatti- ja uravaihtoehtojen selkiinnyttäminen ja työmarkkinoille paluun tukeminen.

Oman käsitykseni mukaan todelliset perusteet kuitenkin ovat työnantajille ilmaisen työvoiman tarjoaminen ja työttömyystilastojen kaunistelu, koska työkokeilussa ja kuntouttavassa työtoiminnassa (tai erilaisissa koulutuksissa) olevia ei tilastoida työttömiksi, vaikka heidän toimeentulonsa tulee työttömyysetuudesta.

Mikäli perusteet olisivat ne, joina ne virallisesti esitetään, miksi työkokeilun kestoa ei rajata yhteen kuukauteen saman työnantajan palveluksessa? Yksi kuukausi kyllä riittäisi täyttämään sen tavoitteen, että työkokeilija tutustuu tiettyyn alaan. Samassa työpaikassa ei voi kuitenkaan saada kokonaiskuvaa tietystä ammattialasta vaan ainoastaan tietyn työpaikan näkökulman, joten työkokeilun jatkaminen kuukautta pidempään ei ole perusteltua.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jos taas työkokeilun perusteena käytetään työmarkkinoille paluun tukemista, sitä vartenhan on olemassa palkkatuki. Pitkään työttömänä olleen henkilön palkkauskustannuksiin voi saada tukea jopa 50 prosenttia palkkauskustannuksista, se voidaan myöntää myös määräaikaiseen työsuhteeseen.

TEM:n ohjeissa kielletään käyttämästä työkokeilua niin, että työnantaja saa kokeilijasta kilpailuetua. Työkokeilun aikana tehdään kuitenkin työnantajan palveluksessa normaalisti töitä, hoitaen normaaleja työtehtäviä! Mikä on sellainen työkokeilu, josta työnantaja ei saisi kilpailuetua verrattuna kilpailevaan työnantajaan, joka maksaa työstä palkkaa?

Se, miten asiat ilmaistaan paperilla ja miten ne ovat oikeassa maailmassa, voivat olla valovuosien päässä toisistaan.

Palkattomia harjoitteluja perustellaan usein sillä, että toisinaan ne johtavat työsuhteen syntymiseen. Näin välillä tapahtuukin, mutta pääosin asetelma on niin päin, että palkatta teetetään töitä, joita hoitamaan pitäisi muuten palkata henkilö.

Työkokeilun lisäksi palkatonta työtä tehdään siis myös kuntouttavassa työtoiminnassa (KUTY). Aiemmin KUTY:a käytettiin nimenomaan kuntouttavassa tarkoituksessa henkilöille, joilla on lääkärin diagnosoima, työkykyä merkittävästi heikentävä sairaus tai vamma.

KUTY:a on kuitenkin alettu käyttää yhä enemmän ilman terveydellisiä perusteita, pääasiassa pitkäaikaistyöttömyyden perusteella. Mitä tällöin on tarkoitus kuntouttaa? "Kuntoutetaanko" yksilöä siitä, että yhteiskunnassa ei ole riittävästi työpaikkoja?

TEM:ssa on vahva pyrkimys laajentaa KUTY:a. Myös kunnissa on oivallettu, että KUTY on kätevä väline saada palkatonta työvoimaa silloin, kun työkokeilua ei voida käyttää yt-neuvotteluista, lomautuksista tai irtisanomisista johtuen. KUTY:n kautta ihmisiä voi ottaa rajattomasti töihin samaan aikaan, kun henkilöstölle jaetaan irtisanomislappuja.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Näen palkattoman työvoiman hyväksikäytön yhteiskunnan syöpäpesäkkeenä; jos siihen ei puututa tosissaan, yhä kasvava määrä työstä teetetään palkatta. Haluammeko työllisyyden hoidon nimissä luoda maahamme uuden orjaluokan?

Minkä toivoisit tehtävän itsellesi...

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (170)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Roope
.
Jari Lindström voisi tulla kommentoimaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Antsu
Vast: .
Lindströmin mielestä varmaan ok,kun työttömyyskorvaukset vois noiden porvarien mielestä lopettaa kokonaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kyykky
Vast: .
Persut pistää köyhät kyykympään kuin kokoomus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Juuri näin on.
Vast: .
" Oman käsitykseni mukaan todelliset perusteet kuitenkin ovat työnantajille ilmaisen työvoiman tarjoaminen ja työttömyystilastojen kaunistelu"

Tämähän on ollut tiedossa jo pitkänaikaa. Mutta kiitos "virallisemmasta" tiedosta silti.

" Jari Lindström voisi tulla kommentoimaan"
Laborantin koulutus ei taida riittää..Tämä hallitus on ammattitaidottomin sitten ikinä.

"Haluammeko työllisyyden hoidon nimissä luoda maahamme uuden orjaluokan?"
Sitähän tämä hallitus tuntuu haluavan.Rahaa rahanpäälle, rikkaat rikastuvat köyhät..ect.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Että näin
Vast: .
No nythän työttömyysturvan kestoa lyhennetään, ihmiset tippuvat yhä enemmän työmarkkinatuille ja ilmaistöihin. 70-lukulaista kuvitella, etteivät ihmiset ottaisi työtä vastaan, jos sitä olisi kaikille. Näinkö sitä nyt saadaan ihmiset vastaanottamaan paremmin ja nopeammin palkattomia töitä, kun ilmaistöistä ei voi kieltäytyä karenssin uhalla?
Palkattomista töistä ei kerry eläkettä, lomia yms. Tarkoituskin päästä niistäkin eroon ...?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kyykkäilijä
Vast: .
"Persut pistää köyhät kyykympään kuin kokoomus."
Hellurei, saadaan ihan ikioma kansallinen kyykkäysnimike, persukyykkä. Take that, slav squat!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
persut ja naisetko määrää kaikesta?
Vast: .
Miten niin? Onhan se persujen vika, jos vaikka maassa tapahtuisi mitä vain. Samaa se on kotona. Kaikki on aina naisen vika. Persuja kun ei kotona voi syyttää.
Persusta tulee Mersu, kun hänet valitaan eduskuntaan. Jos hän tipahtaa pois, kaikki itkevät, että mitenkäs hän mahtaa selvitä normi-ihmisenä? Hänelle maksetaan sopeutumiseläkettä, että hän selviäisi ehjin nahoin tuosta alennustilastaan ilman lääkitystä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Bixton
Vast: .
Ihanaa kun saa kerrankin tehdä töitä!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
HV
Tämä syöpäpesäke on leikattava
Montako oikeaa työsuhdetta ja paikkaa jää syntymättä sallimalla tällainen kikkailu.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ikke
Vast: Tämä syöpäpesäke on leikattava
Lukuisia. Kymmeniä tuhansia ainakin. Ja ajatelkaa, jos tilanne vielä pahenee. Tämä vääristää koko työmarkkinat läpikotaisin.

Sen lisäksi mielenterveysongelmat lisääntyvät, kun aikuisten itsemääräämisoikeuden päältä kävellään. Uskomatonta toimintaa.

Jos simputus on armeijassa rikos, niin eiköhän se ole sitä TE-toimistossakin? Jotain tarttis teherä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Valot päälle
Vast: Tämä syöpäpesäke on leikattava
Ja tätä yhteiskunnan hyväksikäyttöä ja syöpää on levittämässä täyttä häkää Turussakin esimerkiksi SDP yhdistyksineen jo 90-luvulta alkaen...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pitää leikata pian!
Vast: Tämä syöpäpesäke on leikattava
Onhan se outoa, että Persu-työministeri vain yrittää lisätä ilmaistyötä ja kepittää työttömiä, vaikka hänen pitäisi yrittää lisätä oikeita työpaikkoja! Todella törkeää äänestäjiään kohtaan, sillä monet entiset demarit äänesti persuja, koska Urpilainen ja kumppanit antoivat liikaa periksi työnantajlle!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tarpsa
Asiaa.
Juttu on täyttä asiaa, lisäisin siihen kuitenkin vielä sen että myös te-toimisto on syöpäpesäke josta pitää päästä eroo.

Turha, kyykyttävä, tehoton, suojatyöpaikka jne. Eroon palkattomasta työstä ja te-toimistoista, virkailijatkin hakemaan tuottavaa työtä itselleen eikä veronmaksajien kustannuksella elämään.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eitöissä
Vast: Asiaa.
Ota selvää ennenkuin moitit, virkailijat tekee lain mukaan, ota yhteys asetusten laatijaan. Tai työministeriin, ja kerro ongelma. Sillä siitä pääsee. Tääl on helppo huudella kun asialle ei tarvi tehdä itse mitään. Ilmainen työvoima ei ole siltikään hyväksyttävää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
jonne
Vast: Asiaa.
Kovaa on viranomaisviha juuri sillä puolella joka on tottunut aina saamaan ja vaatimaan...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
suojatyöpaikka heille
Vast: Asiaa.
Työkkärin ukko sanoi suoraan kerran, että ei heillä ole aikaa tarjota töitä..? Mutta turhaan paperienpyörittelyyn on aikaa.
Ja kuinka paljon tämä laitos maksaa yhteiskunnalle ?
Netissä saa hoidettua työpaikkojen etsinnän yksityisiltäkin markkinoilta, ihan turhake koko TE.keskus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Update
Vast: Asiaa.
Nimimerkki "Asiaa" kirjoitti ihan faktaa siitä millaista käyttäytymistä TE-toimistossa monesti on. Varsinkin pikku paikkakunnilla pitkän työuran tehneitä, paljon koulutuksia käyneitä työttömiä puhutellaan silti kuin lapsia tai teinejä. Useimmiten kyseessä vanhempi virkailija.

Monet työttömät suorittaneet useita tutkintoja, joihin nykyaikana liittyy lähes aina viestinnän ja asiakaspalvelun opinnot. Miten lienee Te-virkailijoiden laita? TE-toimiston olisi syytä perehtyä työttömien työ- ja koulutushistoriaan ym. osaamiseen, saavutuksiin ja positiivisiin asioihin, eikä puhutella kaikkia työttömiä automaattisesti kuin ei olisi tehnyt elämässään mitään.

Puhelinsoitot voivat olla kuulustelua, moitetta, epäkohteliasta kommentointia. Ensimmäinen kontakti TE-toimistosta puhelimitse voi olla tällä tavalla etukäteen sävyttynyt. Sättimistä epäolennaisista asioista, vaikkapa siitä, että pari kertaa yrittänyt tavoittaa työtöntä, joka ei heti ollut vastaamassa puhelimeen. Jos Te-toimisto ei soita ilmoittamanaan päivänä, siirtelee ajankohtaa eteenpäin, se on kai heistä ok.

Työvoimapolitiikka ilmaistöineen, asenteineen ja kielenkäyttöineen on pitkälti kuin tuulahdus 1970-80-luvuilta, kun oli lähes täystyöllisyys. Usein hoetaan niitä samoja kliseitäkin kuin 70-luvulla. Näihin vuosikymmeniin asenteineen, tietoineen, suhtautumisineen ovat jääneet monet henkilöt ylemmissä asemissa olevista tavalliseen tallaajaan asti. Ajatuksiaan ja suhtautumistaan on ihmisen vaikeaa päivittää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tolkullista ajattelua
Ei riistoa
Hyvin kirjoitettu! On kohtuutonta, jos työtön joutuu vaikean ja taloudellisesti tiukan elämäntilanteen lisäksi kolmannen luokan kansalaiseksi.

Lisää