Hitaat ovat herrojen kiireet
Nimimerkki Kädetön kaveri kyseli neuvoa (TS 16.7.) yksinäisen vanhuksen hoidon tueksi. Kamppailin kolme ja puoli vuotta osittain samojen ongelmien kanssa. Aloin kysellä neuvoja sieltä täältä. Viimein otin yhteyttää edunvalvojaan. Hän neuvoi minua tekemään anomuksen maistraattiin. Täytin hakemuksen ja toimitin sen perille henkilökohtaisesti.
Keskustelin vastaanottovirkailijan kanssa, samoin tuomarin. Lääkärintodistusta ei hakemuksessa ollut, koska olin asiassa aivan ulkopuolinen SPR:n ystäväpalvelun edustaja. Kerroin, että asianomainen oli ollut kuusi viikkoa sairaalassa noin kahdeksan kuukautta sitten.
Luulin, että asia oli kunnossa. Kului runsaat kymmenen kuukautta, ja soitin maistraattiin. Asiaa ei oltu käsitelty. Lääkärintodistus puuttui edelleen. Tuomari kysyi, voisinko tuoda kyseessä olevan henkilön paikalle. Sanoin tuovani, jos hän vain suostuu. Kävimme paikalla, ja henkilö allekirjoitti uuden hakemuksen. Parin kuukauden kuluttua jouduin toimittamaan 88-vuotiaan vanhuksen sairaalaan.
Ilmoitin heti maanantaina tuomarille, että vanhus on sairaalassa. Kerroin myös, että hautaussopimus on tehty, jos loppu tulee. Vanhus pääsi vielä kolmeksi viikoksi yksin kotiin. Yksityinen pitopalvelu kävi kolmesti päivässä suorittamassa hoitotoimenpiteen.
Vanhuksen laskut kulkevat sairaalassa kävijöiden toimittamina pankkiin. Ongelmat pankin kanssa alkoivat, kun vanhus ei enää pystynyt allekirjoittamaan maksumääräyksiä.
Tulihan se edunvalvoja määrättyä 89-vuotiaalle noin kaksi viikkoa ennen kuin elämä päättyi.
