Uuden hallituksen ohjelmassa visioidaan Suomen tieteen nostamisesta uuteen nousuun. Kunnianhimoisiin tavoitteisiin kuuluu myös maamme nostaminen ”ympäristöteknologian ykkösmaaksi” sekä kehittäminen ”hiilineutraaliksi yhteiskunnaksi”.
Tutkimuspanoksia luvataan maataloudesta kaivosteollisuuteen ja rahapelien haitoista Itämeren tutkimukseen.
Hallitusohjelman tarkempi tarkastelu osoittaa, että hienolta kuulostavat visioinnit jäävät kuitenkin vain toteamisen tasolle. Hallitusohjelma ei sisällä minkäänlaisia konkreettisia strategisia toimia tieteen laadun kehittämiseksi.
Sen sijaan ohjelma sisältää mainintoja hallinnollisista toimista ja rahoituksen leikkaamisesta. Tiedeyhteisöjen sisällä on vaikea ymmärtää, miten tutkimuslaitosten niputtamisella ja resurssien leikkaamisella nostetaan tieteen tasoa.
Hallituksen lupaamilla keinoilla kun tieteen tasoa on vaikeaa saada pysymään edes nykyisellään.
Hallitusohjelmassa tiede nähdään osana elinkeinoelämän tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa. Toki tieteen tulee hyödyttää elinkeinoelämää, mutta mitä hallitus aikoo tehdä sellaisille tieteen aloille, jotka eivät kiinnosta kvartaalitaloudessa elävää elinkeinoelämää?
Esimerkiksi Kiinan, Intian ja muiden nousevien talousmahtien kielten, kulttuurien, historian ja politiikan osaamiseen olisi panostettava voimakkaasti juuri nyt. Muuten juna menee menojaan.
Hallitusohjelman kieli ja tavoitteet tulevat enemmän talouselämästä kuin tiedemaailmasta. Lienee syytä kysyä, mikseivät ohjelman tekijät ole ottaneet oppia talouselämästä myös strategian suhteen. Jos hallituksen tavoitteena on tehdä suuria tekoja pienillä resursseilla, niin sillä tulisi olla myös rohkeutta tehdä aitoja strategisia valintoja.
Myös kansainvälisen yhteistyön suhteen hallitus voisi ottaa oppia yritysmaailmasta. Yrityselämässä EU-maat ovat yhtä tärkeitä yhteistyökumppaneita siinä missä suurvallatkin.
Sen sijaan jopa hallitusohjelman Eurooppa-osiossa sivuutetaan EU-maiden laaja tutkimusyhteistyö, joka on yksi Suomen EU-jäsenyyden suuria menestystarinoita.
