Lukijoilta

Työnantajat rikkovat lakia

Suomessa työntekijä voi saada oikeutta vain itse sitä hankkimalla. Tämä on tosin harvinaista herkkua, jonka odottaminen voi kestää vuosikausia. Hyvänä tai huonona esimerkkinä käy Fujitsu-tapaus, josta korkein oikeus antoi juuri päätöksen. Oikeuden tuomio osoittaa, että yt-lailla on sittenkin jotakin merkitystä. KKO katsoi, että Fujitsun suomalaisen tytäryhtiön olisi pitänyt käydä yt-neuvottelut ennen kuin emoyhtiö päätti tuotannon alasajosta Espoon yksikössään.

Tästä korkeimman oikeuden tulkinnasta voi vetää sen johtopäätöksen, että yritykset rikkovat tahallaan yt-lakia. Voi sanoa, että lähes kaikissa tapauksissa, jossa tuotantoa lopetetaan, tosiasialliset päätökset on tehty jo ennen työntekijöiden kanssa käytävien neuvottelujen aloittamista. Tämän jälkeen pidetään ainoastaan lain edellyttämät kuusi viikkoa paikallisteatteria yllä.

Elinkeinoelämän Keskusliitto on jatkanut ideologista vyörytystään porvarihallituksen täydellä tuella vaatimalla, että lakkosakkojen tulisi olla nykyistä korkeampia ja että ne pitäisi kohdistaa aikaa tuhlaamatta suoraan lakkoilijoihin. Lisäksi sakot pitäisi saada nopeammin maksuun. Kuitenkin Fujitsun tapauksessa väärinkohdellut työntekijät saivat odottaa kymmenen vuotta oikeuden toteutumista. EK ei ole ollut lainkaan huolissaan sen omien jäsenyritysten laittomasta toiminnasta.

Myös Turun telakalla on käyty vilkasta keskustelua laivanrakennuksen yt-tilanteesta. Telakalla käydyt neuvottelut ja niistä tehdyt päätökset noudattivat Fujitsu-mallia. Telakkakonsernin korealainen johto teki suomalaisen ja ranskalaisen työvoiman tosiasialliset vähentämispäätökset Oslossa ennen maakohtaisia yt-neuvotteluja.