Turun konserttitalo peruskorjaukseen
ja Telakkarannan nelospeti rauhaan
Viime aikoina on kovasti ollut tapetilla rakennushanke uudesta musiikki- ja kongressitalosta. Turun kaupunginjohtaja on ehdottanut sen rakentamista niin sanotulle hämähäkkitontille ja Turun telakan työhuonekunta taasen Telakkarannalle vanhan laivanrakennusalustan päälle. Eka vaihtoehto tulisi epäilemättä maksamaan maltaita, toisaalta sellaisen loistopalatsin rakentaminen aivan kaupunginteatterin naapuriin, saattaisi hyödyntää kumpaistakin laadukkailla musiikki- ja teatteriohjelmillaan.
Mitenkään soimaamatta tämän monumentin rakentamista herättää se silti fundeeraamista. Nimittäin Aninkaistenmäessä on jo konserttitalo, joka erinomaisen akustiikan myötä on ollut vihkimisvuodesta 1952 lähtien ahkerassa käytössä. Toisin sanoen, mitä vikaa tässä konserttitalossa on? Sen keskeinen sijainti kaupungissamme on mitä parhain, eikö tätä taloa kannattaisi peruskorjata ja ajanmukaistaa?
Entäpä sitten laivanrakennusalustan päälle rakennettava hökkeli? Se taatusti tulisi pilaamaan alustan alkuperäisyyden ja sen historiallisen arvon. Ennemmin tämän päälle kuuluisi asettaa jokin täällä rakennettu vanhan rautalaiva, muistutuksena Crichton-Vulcanin ja Turun telakan ajasta, jolloin Aurajoen maisemissa laivoja rakennettiin paljon ja metallin kalkatusta sekä hitsauskipinöitten sirittelyä riitti aamusta iltamyöhään.
Telakalta jäljelle jääneet neljä nostokurkea ja laivanrakennusalusta n:o 4 sekä sulkutelakka ovat Turun kulttuurihistoriassa äärettömän arvokkaita. Onnekseen nosturit ja laivapeti ovat suojeltuja. Muistutettakoon vielä sen verran, että telakan vihoviimeinen vesillelasku tapahtui 14.8.1979, jolloin tältä samalta nelospediltä Viking Linen alus ms Rosella liukui Aurajoen syleilyyn. Vielä tänäkin päivänä hyvissä voimissa olevasta laivakaunottaresta saattaa sen kölin alta löytyä muistojen havinaan laivanrakentamisen kultaisista ajoista.