David Beckham ja Myllysilta
Turku on kylpenyt julkisuudessa viime aikoina ja mitä erilaisimmissa otsikoissa. Jos tässä otan vaan tuoreimmat tapaukset, niin ensin oli otsikoissa Myllysilta. Siellä se makaa rampana vieläkin, eikä edes tiedetä mitä sille pitäisi tehdä. Ei edes ole päästy selville siitä, mikä sillan romahtamisen aiheutti. Siitä toiset syyttää jäitä ja toiset rakenteita.
Sen sijaan toista ääripäätä edustaa jalkaoperationilla käynyt David Beckham. Kun hän maanantaina puolenyön jälkeen ilmoitti lääkärinsä välityksellä professori Sakari Oravalle tulostaan akillesjänneleikkaukseen, tapahtui se jo saman päivän illalla. Eli siinä, mitä tehtiin David Beckhamin jalan kanssa, ja mitä tapahtuu Myllysillan kanssa, on todella suuri ero. Eli Turussa osataan toimia silloin, kun on tarve, taikka sitten ei.
Olisi Turussa toisiakin vertailukohtia, missä osataan toimia, silloin kun on tarve niin vaatii. Tästä voisi olla esimerkkinä kaukolämpöputken pettäminen helmikuulla. Silloin oli 15C asteen pakkanen, joka pani ripeyttä toimintaan. Sen sijaan Tero Hirvilammin tapaus taasen osoittaa, että sitä ripeyttä ei oikein ole ollut. Mitä tulleekaan seuraavaksi?