Lukijoilta

Julistetaanko teiden
hoitokilpailu kunnille

TS/Timo Jerkku<br />Hiekan joukkoon suolaa, kevyen liikenteen väylilläkin, ehdottaa kirjoittaja.
TS/Timo Jerkku
Hiekan joukkoon suolaa, kevyen liikenteen väylilläkin, ehdottaa kirjoittaja.

Nyt on "pääkallokeli". Kevyen liikenteen väylät on kertaalleen aurattu ja jäätikkö on todellisuutta. Lauha ja taas pakkanen, pitävät huolen siitä, että täysin hiekattomat väylät ovat vaarallisen liukkaita. Määrärahoja kunnissa lienee, mutta silti jalankulkijat, pyöräilijät ja rollaattorilla kulkevat ovat liikkeellä "henkensä" uhalla.

Suojateiden käyttäminenkin on suljettu pois, koska kaikki auto-ja kevyenliikenteen väylien lumet ovat korkeana röykkiönä suojateiden kohdalla.

Rollaattorilla ei pääse suojatietä pitkin ylittämään ajoväylää. Lapset ovat toinen ryhmä, jotka voivat loukata itsensä kiipeillessään lumikasojen ylitse kohti suojatietä.

Parantuisiko kevyenliikenteen väylien hoito jos kunnat kilpailisivat paremmuudesta?

Taloudellisesti hoitokulut eivät kasvaisi, jos sekotettaisiin hiekkaan jonkin verran suolaa. Tämä vaikuttaisi siten, ettei hiekotusta tarvitsisi tehdä niin usein. Suolatettu hiekka pysyy paremmin kiinni, eikä vähäinen lumentulo suola-hiekkasekotuksen päälle jäisi, se sulaisi suolan ansiosta pois.

Hyvä jalankulkuväylien hoito kertoo kunnan vastuuhenkilöiden suhtautumisesta kuntalaistensa turvallisuuteen.

Kevättä ajatellen suolatun hiekan käyttö aiheuttaisi vähemmän pölyämistä, josta etenkin allergikot ja astmaatikot kärsivät.

Anneli Tolvanen

Kustavi, vielä pystyssä pysynyt