Ei säästetä nuorisossa

Jokainen voi kuvitella, mikä on koulujen puheenaihe näinä päivinä. Jokaisen oppilasryhmän kanssa opettajat ovat käyneet tilannetta läpi ja jokainen ryhmä on halunnut puhua tunteitaan auki. Yleisin ajatus lapsilla on ollut, että jospa Kauhajoen murhaaja olisi voinut puhua jollekulle. Että olisi ollut joku, joka olisi kuunnellut. Ja minä, opettaja, mietin missä tämä yhteiskunta menee.

Turussa kouluverkkoja karsitaan liki kustannussäästöjen toivossa ja tarkoituksena on luoda isoja, taloudellisesti kannattavia yksikköjä. Minä taas mielummin tuntisin nimeltä jokaisen oppilaan. Minä olisin mielelläni se, joka kuuntelee.

Milloin me suostuimme sellaiseen maailmaan, jossa lapsia ja teinejä ei auta kukaan?

Koulujen terveyshuolto on ajettu minimiin ja opetusryhmät kasvatettu maksimiin.

Yhteiskunnassa, jossa lapsia ei kuuntele kukaan, pinnan olla poreileva paha olo purkautuu väkivaltana, ja niin saamme lukea lehdistä uusista ampumistapauksista; uusista puukotuksista Keravalla, Oulunkylässä, Salossa. Lisääntyikö oppilaitosten oppilashuolto Jokelan koulusurman jälkeen?

Voitte itse arvata. Me saimme vain ohjeet, miten tappajan tullen pitää pitää luokan ovea lukossa. Koulupsykologin palveluita emme saaneet omaan kouluumme vieläkään Ja kuraattorinkin saimme puolipäiväisesti vasta vuosi sitten.

Tuntikehystä leikataan ja opetusryhmiä kasvatetaan jatkuvasti. Paha olo kerääntyy, mutta rahaa säästyy.

Suurten ikäluokkien eläköitymisellä pelottelemalla meiltä voidaan viedä kaikki se, mitä aiemmin ajattelimme kuuluvaksi ihmisarvoiseen elämään. Mitä tapahtui lähikouluille, terveyskeskuksille, mielenterveyspalveluille, kotisairaanhoidolle? Ja silti, sata vuotta sitten oli varaa ylläpitää tuhansia ja taas tuhansia kyläkouluja, vaikka väkiluku oli pienempi ja kansantuote olematon. Koulun ylläpitoa ei liene mitattu rahassa, vaan sitä pidettiin kunnia-asiana.

Ratkaisuna nuorten väkivaltaisuuteen ehdotellaan, että kouluissa pitäisi opettaa enemmän rauhankasvatusta ja ihmistuntemusta (mm. HS 24.9.). Kuka opettaisi? Missä välissä?

Antakaa meille ennemminkin takaisin pienet koulut ja pienet ryhmät, että saan taas yhteyden oppilaisiin. Että näen pahan olon paremmin. Että ehtisin siihen puuttua. Että jaksaisin sitä ajatella. Minä haluaisin tehdä työni hyvin.

Turkulainen opettaja