Lukijoilta

Pyöräilijätkö syypäitä?

TS kertoi 25.8. että polkupyöräonnettomuudet ovat tänä vuonna lisääntyneet puolella viime vuoteen verrattuna. Pääsyyllisiksi tähän kehitykseen todettiin "singahtelevat pyöräilijät" ja heidän puutteellinen tietämyksensä väistämissäännöistä.

Luettuani jutun tarkkaan läpi en edelleenkään ole varma siitä suojaako toiselle puolelle jatkuvan pyörätien ylittävä suojatie minua vai pitääkö minun silloinkin väistää autoja. Ylipäätään säännöstö on monimutkainen ja ristiriitainen (poliisinkin mukaan) ja sujuvan liikkumisen kannalta hankalasti noudatettava. Täysin kohtuutonta on olettaa että lapset pystyisivät sisäistämään näitä sääntöjä ja toimimaan liikenteessä niiden pohjalta.

Ennen muuta säännöstö näyttää ikään kuin sopeutetun reaaliseen tilanteeseen liikenteessä: jos haluat pysyä hengissä pysy poissa autojen tieltä.

Tavallaanhan olisi juridisesti järkevintä ajaa muun liikenteen seassa jolloin pyöräilijällä olisi samat oikeudet kuin autoilijoilla. Mutta juridiikalla ei saa takaisin terveyttä. Monet autoilijat näyttävätkin tarkkaan tietävän että heidän piittaamaton ajotyylinsä saisi siunauksensa myös oikeussalissa. Kun etsitään syypäitä niin olisiko aihetta hieman enemmän katsoa niitä edellytyksiä, jotka oikeuttavat "kevyttä liikennettä" vaarantavan "singahtelevan" ajotavan. Turkulainen tapahan näyttää olevan pikemminkin kiihdyttää kuin hiljentää vauhtia suojatien lähestyessä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jonkun maan tai kaupungin pyöräilykulttuuria määrittävät vallitseva lainsäädäntö, kaupunki- ja liikennesuunnittelun periaatteet ja yleinen asenneilmasto sekä sitä muokkaavat tiedotusvälineet. Kaupunkisuunnittelun lähtökohta pitäisi olla että autot ja "kevyt liikenne" erotetaan mahdollisimman pitkälle toisistaan ja se että siellä missä ne kohtaavat autoilla on lähes aina väistämisvelvollisuus. Tällä tavalla voitaisiin myös lisääntyvän pyöräilyn kautta päästä lähemmäs niitä ympäristötavoitteita, joihin Turkukin on sitoutunut.

Parhaiten siihen päästäisiin rajoittamalla autoilua selkeästi kaupungin ydinkeskustassa ja ensisijaistamalla pyöräilyä ja jalankulkua. Tämä ei ole haavekuva vaan elävää todellisuutta monissa pohjoiseurooppalaisissa kaupungeissa. Lainsäädännön suhteen pitäisi vähintään tarkistaa sitä onnetonta lainmuutosta, joka velvoittaa pyörätieltä ajoradalle tulevat pyöräilijät väistämään autoilijoita. Pyöräilykulttuurista voidaan alkaa puhua vasta kun sille on luotu edellytykset. Niin kauan kuin pyöräilijät ovat lainsuojattomia he myös käyttäytyvät sillä tavalla.

Kaj Lahtinen

Turku