Lukijoilta

Digisekoilulle ei näy loppua

Digilähetyksiin siirtymisen jälkeen asiansa osaava antenniasentaja kävi asentamassa ja suuntaamassa meille uuden asianmukaisen antennin. Kaikki tarjolla olleet kanavat löytyivät ja lähetykset näkyivät ja kuuluivat hyvin. Sitten alkoi Digita Oy:n ja "näkyvyyden laajentamistoimet" ja yllätys yllätys, eduskunnan valvonnassa olevat kanavat toimivat edelleen mutta kaupalliset kanavat menivät pätkimiseksi ja still-kuviksi.

Joku Digita Oy:n palvelupäällikkö todisti TS:ssa vuolaasti, mitä katselijoiden pitäisi tehdä asian korjaamiseksi, mutta ei tietenkään kertonut syitä moiseen sekoiluun vaan vastuu siirtyi katselijalle.

Koska meillä ei ainakaan haluta katsella Serranon perhettä ja samoja uutisia aamusta iltaan olen yrittänyt selvittää syitä muuttuneeseen tilanteeseen, jotta asia voitaisiin korjata.

Soitin Digitan infoon ja pyysin Kustavin Viherlahden lähettimen koordinaatteja, jotta ensiksi voisin tarkastaa antennin suuntauksen. Nämä koordinaatit ovat ilmeisesti Tiitisen listan luokkaa oleva valtion salaisuus, koska niitä ei voitu minulle ilmoittaa. Vastaus oli tyypillinen puhelinpalvelun vastaus: näin minun on käsketty vastata ja en tiedä miksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kun minulle eivät kelvanneet muutkaan tarjotut selitykset ja uskomukset, kysyin, miksi valtion kanavat näkyvät, mutta kaupalliset eivät. Alettiin tiukkaamiseni jälkeen päästä asiaan, kun infon henkilö oli vielä ensiksi epäillyt, että minä vain testaan Digitan palvelua. Selitys oli, että koska B- ja C-nippujen lähetysten taajuudet muutettiin, niin mahdollisesti uusi antenni ei ole kelvollinen ja ammattimiehen olisi jälleen tultava tekemään aikaisemmin työt uudelleen. Viuluja ei tietenkään maksa Digita vaan katsoja.

Kysyttyäni, miksi ei alun perin tehty valmista systeemiä oikeine jaksolukuineen, syy siirrettiin viestintävirastolle. Koko digitouhu alkaa näyttää samalta kuin sähkön tuotanto ja jakelu, aina syyllinen löytyy jostain muualta. Viulujen maksaja on aina sama eli kuluttaja, päättäjien ja tekijöiden osa on vain selitellä.

En ole läheskään ainoa, joka on Digitan "näkyvyyden laajentamistoimien" vuoksi samassa tilanteessa. Koko digisekoilua on ilmeisesti lähdetty toteuttamaan sellaisen innostuksen ja tietämättömyyden huumassa, että lopputulos on nyt tekijöidensä näköinen ja sitä yritetään parsia valmiimmaksi vähitellen ja vähin kustannuksin, jolloin toimenpiteet tunnetusti vain pahentavat tilannetta.

Kun meilläkin digiin siirtymisen kustannukset ovat tähän mennessä olleet parin vuoden lupamaksun luokkaa, niin lupamaksun irtisanomisajatus on lähellä. Se näyttää ainoalta tavalta "kuolettaa" tekemämme virheinvestointi, varsinkin kun ohjelmat eivät uuden tekniikan myötä parantuneet, vaan nyt samat ohjelmat vain näkyvät, jos näkyvät, useammalta kanavalta samanaikaisesti.

Digiterveisin

Tapio Hiltunen

Kustavi