Lukijoilta

Susien uhka myös
ihmisille todellinen

TS/Lehtikuva<br />Kirjoittajan mielestä on vain ajan kysymys, milloin ihminen joutuu suden hyökkäyksen uhriksi.
TS/Lehtikuva
Kirjoittajan mielestä on vain ajan kysymys, milloin ihminen joutuu suden hyökkäyksen uhriksi.

Järkytyin jälleen kerran lukiessani lehdestä kirjoitusta tapauksesta, jossa susilauma oli tappanut ja raadellut hirvisonnin talon pihapiirissä. Hirven kuolinkamppailu oli tapahtunut vain muutaman metrin päässä kanalan seinustalta. Tämän hirvisonnin viimeisenä vaistona oli ilmeisesti turvautua ihmisen apuun paetessaan raatelevia petoja epätoivoisena ja ankaran tuskan polttaessa sen takareisiä.

Pako ihmisten pihapiiriin osoittaa varsin hyvin sen epätoivon, mikä hirvieläimillä vallitsee metsissämme tällä hetkellä. Missään ja mihinkään vuodenaikaan ei voi olla rauhassa.

Ihmisen apua hirvi ei kuitenkaan saanut eikä tällä susien suojelupotiikalla tule koskaan saamaankaan.

Ihmettelen kovasti, miksi sallitaan ja katsotaan niin luonnolliseksi se, että sudet saavat aiheuttaa suunnatonta kärsimystä luonnossa muun muassa hirville ja peuroille. Susien tapa saalistaa on äärettömän tuskallista niiden kohteille. Hirvien tuskallisia, useita tunteja kestäviä kuolinhuutoja ja kamppailuja on kuultu metsistä viime aikoina. Inhimillisesti ajatteleva ihminen ei voi hyväksyä tällaista asetelmaa, joka nyt vallitsee metsissämme ja joka pahenee päivä päivältä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Metsämiehetkin verottavat vuosittain osuutensa hirvieläinkannasta, mutta metsästys on hirvieläinkannan hallittua säätelyä ja verotus tapahtuu inhimillisesti ja lyhyenä aikana vuodesta. Susi saalistaa koko vuoden ympäri vuorokauden antamatta rauhaa milloinkaan hirvieläimille.

Tilanne muuttuu todella epätoivoiseksi, kun ensimmäinen ihmisuhri joutuu susien raatelemaksi. Siinä vaiheessa ei enää ole mitään tehtävissä.

Pienen lapsen vanhemmat ja muutkin kyselevät silloin epätoivoisesti, miksi tämä sallittiin? Miksei tehty mitään? Kun ensimmäinen lapsi joutuu suden surmaamaksi, ovat susia suojelevat viranomaiset ja muut tahot menettäneet arvostuksen tässä yhteiskunnassa.

Vaikka heitä ei viran puolesta tilille saataisikaan, niin kyllä ihmiset tuomitsevat heidät omalla tavallaan.

Nyt kaatoluvan saannin perusteena on se, että sudet ovat käyttäytyneet uhkaavasti ihmistä kohtaan. Siinä vaiheessa ollaan valitettavasti päästetty asia jo liian pitkälle, sillä seurauksena ennen pitkää on varmasti myös ihmisuhri.

Käytännössä asia on myös niin, että susien kanssa tekemisissä olevat ihmiset maaseudulla joutuvat huolehtimaan vaivalloisten anomusten tekemisestä kaatolupien saamiseksi. Asia pitäisi olla aivan päinvastoin.

Viranomaisten tulisi oma-aloitteisesti huolehtia lupien jakamisesta, jottei susikanta ja niiden käyttäytyminen riistäydy lopullisesti käsistämme.

Viranomaisten tulee taata ihmisten turvallisuus myös susien suhteen, edellyttäähän jo lain kirjain ja henkikin asian olevan näin.

On myöskin edesvastuutonta markkinoida ihmisille sellaista tietoa ja käsitystä, että susi ei ole ihmisille vaarallinen.

Susi on vaarallisuutensa osoittanut kiistattomasti menneitten vuosien aikana myöskin Suomessa käymällä ihmisten kimppuun. Koska se tapahtuu jälleen, on vain ajan kysymys.

Heikki Sikilä