Lukijoilta

Bussilla tulevaisuuteen

Bussilippujen hinnat eivät enää kannusta julkisen liikenteen käyttöön.

Turkulaiset jäävät eläkkeelle tiuhemmin kuin koskaan väestön vanhetessa. Valitettavasti ikääntyminen tuo tullessaan erilaisia lieveilmiöitä, kuten näkö- ja reaktiokyvyn heikkenemistä. Nämä taasen vaikuttavat ajokykyyn ja ainakin joillain myös ajohaluun. Tällöin kaupungin tulee pystyä tarjoamaan tehokasta, edullista ja toimivaa joukkoliikennettä, jolla pidetään kaikki kaupunkilaiset mukana menossa.

Tällä hetkellä saattaa vaikuttaa siltä, että yksityisautoilu on lisääntymään päin ja yhä useampi kokee kansalaisvelvollisuudekseen körötellä yksinään muutaman kilometrin matkoja. Kaupungin pitäisi tosissaan panostaa keskustan ja koko kaupungin elinvoimaisuuteen lisäämällä ja joustavoittamalla julkista liikennettä niin busseilla kuin todellisella tulevaisuuden panostuksella eli pikaraitiotiellä.

Joukkoliikenteellä ei vastata vain Turussa asuvien opiskelijoiden tarpeisiin vaan myös vanhenevan väestön sekä tietenkin ympäristön ja tulevaisuuden tarpeisiin. Tänään tehdään huomisen ratkaisuja, ratkaisuja, jotka kestävät seuraavatkin sukupolvet. Viisivuotissuunnitelmat kuuluvat historiaan.

Piia Elo