Lukijoilta

Liioiteltu räjähdysvaara

TS/Jaakko Louhivuori<br />Kirjoittajaa häiritsee räjähdysvaaran liioittelu säiliöauto-onnettomuuksissa.
TS/Jaakko Louhivuori
Kirjoittajaa häiritsee räjähdysvaaran liioittelu säiliöauto-onnettomuuksissa.

Mikähän siinä on, että niin usein palavien aineiden kuljetuksille sattuneista onnettomuuksista kertovissa uutisissa liioitellaan, jopa herkutellaan räjähdysvaaralla?

Esimerkiksi Pyhärannassa sattuneessa onnettomuudessa mahdollinen syttyminen olisi oikeaan kohtaan osuessaan toki räjäyttänyt sen osan ilman ja bensiinihöyryn seoksesta, joka on juuri oikeassa suhteessa. Sen sijaan muu, vielä nestemäisessä muodossa säiliöissä oleva kuorma ei käytännössä räjähdä, vaan vapaaksi päästessään palaa voimakkaasti sitä mukaa kuin sen pinnalta ainetta höyrystyy.

Jotta palomestari Lehtisen toteama 53 000 litran valtava räjähdysvoima olisi voinut päästä valloilleen, olisi käytännössä kuorman pitänyt levitä riittävän laakealle alueelle höyrystyäkseen juuri oikea-aikaisesti. Lisävaikeuden tämän toteutumiseen tuo vielä bensiinin ja kaasuöljyn erilaiset ominaisuudet. Tyhjä, pesemätön polttoainekuljetuksiin käytettävä säiliöajoneuvo on räjähdysriskiltään täyteen lastattua suurempi, riski on tosielämässä kuitenkin erittäin pieni. Toisaalta on ihan hyvä että polttoainekuljetuksia pidetään "hurjina" koska maanteillä liikkuu laillisesti aineita, joiden ominaisuuksista suuri yleisö ei halua edes tietää.

Turbo Intercooler