Kun eri puolueissa näyttää yhä olevan suurta tarvetta kaventaa presidentin valtaoikeuksia ja kun samaan hengenvetoon vedotaan demokratian laajentumiseen, voi hyvällä syyllä epäillä asian oikeutusta. Tavallaan tätä valtaa kavennetaan kansalta. Eduskuntavaalien yhteydessä ei ollut edes keskustelua tästä asiasta. Kun viimein on kansallakin ollut oikeus suorassa kansanvaalissa valita presidentti, niin kaikki puheet presidentin valtaoikeuksien kaventamisesta kohdistuvat juuri äänestäjiin.
Emme me Suomessa kaipaa emmekä tarvitse vain keulakuvaa. Presidentti-instituutio on toiminut Suomessa jo 90 vuotta ja se on hyväksi koettu erityisesti historian vaikeina aikoina. Presidentti-instituutiolla on vahva stabiliteetti. Valtaoikeuksia on jo tähän mennessä kavennettu riittävästi. Muuta ei enää tarvita.
Kun politiikka muutenkin on menettänyt uskottavuuttaan ja myös eduskunnan toimet, on presidentti ikäänkuin vakuutus eduskunnan mielivaltaa vastaan ja on kansan jonkinlainen henkinen tuki. Presidentin toimikausihan kestää kuusi vuotta ja parhaimmillaan 12 vuotta, niin pysyvyyttä toki on.
Kulloinkin istuva presidentti on koko kansan presidentti eikä minkään puolueen, niin tässä on jo riittävästi tärkeyttä kokonaisvaltaisesti ja kaikki presidentit ovat tarkasti ottaneet sen huomioon. Presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö ja yhtä lailla hänellä tulee olla vaikutusvaltaa erityisesti myös ulkopolitiikassa ja tuskin siinä on ollut hallituksen kanssa linjariitaa. Tämäkin edustaa juuri pysyvyyttä ja sitä kansakin haluaa, ei keulakuvia.
Miksi ihmeessä puolustuslaitos pitäisi kulloinkin alistaa istuvalle hallitukselle tai sen pääministerille, sillä asiat ovat vakaimmin presidentin käsissä. Miksi tätäkään muuttaa? Vai pitäisikö Suomessakin korostaa kuten levottomissa valtioissa, missä "ovat hallitukselle uskolliset joukot". Sehän kuulostaa peräti vallankumoukselta. Tämä on kärjistettyä, mutta havaintona esimerkki. Kun erityisesti hallituspuolueet peräävät demokratiaa vaatiessaan presidentiltä pois valtaoikeuksia, se haluaa valtaa vain itselleen kansan kustannuksella.
Kansa saa paljonkin aikaan, jos sen annetaan vaikuttaa. Tuore esimerkki on Irlannin kansanvaali, jossa se sai äänestää EU:n "Portugalin sopimuksesta" eli perustuslaista. Muiden EU-maiden kansalaiset eivät saa edes äänestää. Euroopan unioni on varmasti hyvä talousyhteisö, jos sen suodaan toimivan ja voittopuolisesti parempi kuin muut vaihtoehdot sen ulkopuolella. Mutta jokin raja silläkin tulee olla. Itse asiassa emme suomalaisina juuri tunne näitä sopimuksiakaan.
Fiksu ja miellyttävä ulkoministerimme pahoitteli sitä asiaa, että pieni kansa saa yksin vaikuttaa satojen miljoonien yhteisöön. Siinä jäi huomioimatta se, että jos kansat olisivat saaneet äänestää, niin perustuslait olisi suurin ääniluvuin selkeästi hylätty. Ei uskallettu kysyä, kun tulos olisi muutenkin tiedossa, eikä kansa ymmärrä. Viisaammat hoitavat asian. Nyt pieni Irlanti pelasti yksin tilanteen, eikä se ole mikään elämän- ja kuolemankysymys.
Euroopan unioni ei enää tunne maantiedettä ja nyt on jo kyse "paisumisesta" eikä laajentumisesta. Onhan olemassa "laajentumiskomissaari", mutta yhtä hyvin voisi olla "paisumiskomissaari". Kun jokin paisuu liiaksi, on vääjäämättä seurauksena suuri poksahdus. Kaikella on rajansa. Niin EU:n laajentumisella kuin presidentin valtaoikeuksien karsimisilla tai sillä uhkailulla. Se ei ole enää kansanvaltaa, enemmänkin haiskahtaa vallankumoukselta.
Antero Maijala Eläkeläinen, dir.cant.
