Leo Lindstedt
Useimmat suomalaiset pitävät tärkeänä rakkautta, välittämistä ja toisista, varsinkin heikommista kuten lapsista, sairaista ja vanhuksista huolehtimista. Turvallinen ja onnellinen lapsuus ovat arvoja sinänsä. Useimmat ihmiset ovat myös huolissaan luonnosta ja ympäristöstä, he kannattavat sukupuolten välistä tasa-arvoa ja oikeudenmukaista, kohtuullista palkkaa. Kaunista asuinympäristöä peräänkuuluttavat lähes kaikki ja kiinnostus myös kehitysmaiden kulttuuria ja taidetta kohtaan on kasvamassa.
Monet ymmärtävät että kilpailussa, mihin kapitalismi pitkälti perustuu, kaikki eivät voi voittaa tai menestyä. Monet ovat jo oivaltaneet, että siitä huolimatta voi tehdä parhaansa niiden ihmistä ja luontoa kunnioittavien arvojen puolesta, jotka on elämänsä varrella omaksunut. Yhä useampi ilmoittaa olevansa kiinnostunut vapaaehtoistyöstä, missä voi auttaa heikompia, suojella luontoa ja ympäristöä ja osallistua kehitysyhteistyön kautta maailman pelastamiseen.
Mutta onko yllä kuvattuun monellakaan tosiasiallista mahdollisuutta? Millainen on taloudellista valtaa ja yhteiskunnallista hegemoniaa luovan eliitin ja median luoma todellisuus? Tehokkuus-, voitto- ja kasvuajattelua pidetään itsestään selvästi oikeutettuna, sitä ei tarvitse perustella, se on osa vallitsevaa hegemoniaa. Talouspoliittiset ratkaisut ja globaali kapitalismi lisäävät tuloeroja ja luovat uuden luokkayhteiskunnan. Ristiriidat ja yhteenotot kärjistyvät ja väkivaltaistuvat. Kapitalismi, ei suinkaan markkinatalous, jyrää.
Tutkimukset osoittavat, että työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet ovat pienentyneet. Pomotus lisääntyy, pelot ja kiusaamisilmiöt ovat arkitodellisuutta. Työntekijät reagoivat etsimällä hyväksyttäviä suojautumiskeinoja. Hakeudutaan sairaslomille, eläkkeelle - tai jopa koulutukseen - pakoon ja suojaan työelämältä, missä mikään ei riitä.
Osa ihmisistä ei koskaan edes pääse tai joudu työhön. Työ- tai ansiokeskeisessä ilmapiirissä heille ei tarjoudu hyväksyttäviä suojautumiskeinoja tai kohtuullisen toimeentulon väyliä. Itsekunnioituksen säilyttämiseksi on protestoitava tavalla tai toisella sellaista järjestelmää vastaan, missä on yrittänyt parhaansa, mutta törmännyt muuriin. Huumeet ja rikollisuus tarjoavat sekä pakoa että protestia. Vanhempien polttaessa itsensä loppuun työelämässä seurauksena on yhä nuorempien lasten ja nuorten pahoinvointi.
Eurooppalaisessa kapitalismissa voitto ja tulos sentään jaettiin jollakin tavalla omistajien, työntekijöiden ja tuotteiden sekä palvelujen ostajien, eli kuluttajien kesken. Amerikkalaisessa kapitalismissa omistaja ei sitoudu mihinkään, vain mahdollisimman suuri ja nopea voitto motivoi. Silloin työntekijät ja kuluttajat typistetään voimattomiksi pikavoiton välineeksi vailla ihmisarvoa.
Sellainen kapitalismi ei piittaa uhriensa hoitamisesta. Eikä kapitalismin vaihtoehto tässä mielessä ole sosialismi, vaan ekologinen humanismi.
Kirjoittaja on yhteiskunnallisten aineiden opettaja.
