Lukijoilta

Kouluruokaa 100 vuotta

TS/Jane Iltanen<br />Kouluruokaa on syöty kirjoittajan tiedon mukaan - ei 50 vaan jo 100 vuoden ajan.
TS/Jane Iltanen
Kouluruokaa on syöty kirjoittajan tiedon mukaan - ei 50 vaan jo 100 vuoden ajan.

Turun Sanomissa kerrottiin että kouluruokaa on tarjottu kouluissa jo 58 vuotta. Siis lakisääteistä. Kouluruokaa on tarjottu paljon kauemmin ainakin täällä Lemussa.

Kuntakokouksen pöytäkirjassa löytyy 28.12.1906 pykälä joka kuuluu näin.

"Perustettiin kansakoulukeittiö. Puutarhurin leski Maria Nieminen koulun puuvaroilla 20 pennin maksusta päivältä, johtokunnan hankkimista varoista valmistaa keittoruokaa päivälliseksi koulun oppilaille kevätlukukauden ajalta.

Josta varakkaammat 5 pennin maksusta saavat ostaa, vähävaraisten puolesta maksaa kunnan kassa."

Näin siis jo sata vuotta sitten. Ei lakisääteisesti, kunnan päättäjät taisivat ajatella oppilaiden parasta. Varsinkin varattomien osalta sillä oli suuri merkitys.

1930-luvulla sen ensimmäisinä vuosina rakennetussa Veraisten alakoulussa oli pieni keittiö, jossa kouluruoka valmistettiin. Ruoka ei ollut niin monipuolista kuin nykyisin. Varmasti lisäaineettomia.

Maanantaina kaurapuuro, keskiviikkona puolukkapuuro. Siihen käytetyt puolukat oli oppilaiden syksyllä keräämiä. Torstaina hernekeitto, lauantaina, joka oli koulupäivä rusinasoppaa ja muina päivinä lihakeitto. Leivät ja maidon oppilaat toivat kotoaan, niitä sitten syötiin välipalanakin.

Näin siis Lemussa, joka ei tainnut olla mikään takapajula 100 vuotta sitten, eikä ole nytkään vuonna 2006.

Pentti Salonen