Lukijoilta

Liikennesäännöt
koskevat kaikkia

Ilokseni saan työpäiväni aikana kulkea kauniin kaupunkimme historiallisessa keskustassa, maamme kulttuurin kehdossa Vanhan suurtorin ympäristössä sekä jalkaisin että autolla. Valitettavasti vain viime aikoina tälle alueelle on ilmaantunut turvallisuusogelma, suuri joukko polkupyöräilijöitä, jotka eivät noudata mitään liikennesääntöjä.

Ajetaan kovaa vauhtia jalkakäytävillä, puistoteillä, suojateillä, kaduilla ja jos kevyen liikenteen väylää, niin sitten väärään suuntaan, eikä suuntamerkkiä tunneta lainkaan. Olen jalan kulkiessani useasti ollut vähällä jäädä nurkan takaa yhtäkkiä syöksyvän polkupyörän alle, eikä siinä silloin olisi hyvin käynyt pyöräilijällekään.

Autolla ajaessa taas on hyvin vaikea arvata, mihin suuntaan suuntamerkkiä näyttämätön pyöräilijä milloinkin yhtäkkiä kurvaa, ja ainakin kerran olen ollut vähällä ajaa tällaisen pyöräilijän päälle, jolta sitten sain osakseni vihaisia katseita, vaikka pelastin hänen henkensä tai ainakin terveytensä äkkijarrutuksella.

Kyllähän autolijatkin virheitä tekevät, mutta ymmärtääkseni joitakin piittaamattomia kaahareita lukuunottamatta tahattomasti. Sen sijaan hyvin monet pyöräilijät selvästikin rikkovat kaikkia sääntöjä tahallaan. Jos pystyn lukemaan heidän ajatuksiaan, ne menevät siihen suuntaan, että koska pyöräily on ekologista ja autoilu ei, sääntöjä saa rikkoa pyöräilijä mutta ei autoilija, joka joka tapauksessa on aina syyllinen.

Pelkään pahoin, että iltojen ja aamujen nyt pimetessä jotain todella vakavaa vielä sattuu etenkin, kun pyöräilijät eivät juurikaan näytä käyttävän valoja. Toivon siis, etten silloin itse ole uhri enkä "syyllinen" enkä soisi kumpaakaan muillekaan.

Pekka Leimu