Lukijoilta

Kaarinalainen jääurheilu myötätuulessa jatkossakin?

Seurattuani kaarinalaista jääurheilua Wihurihallin valmistumisesta asti olen havainnoinut muutamia miellyttäviä asioita:

Kaarinalainen taitoluistelu ja jääkiekko valtakunnan seuratuimpana lajinakin ovat lähteneet vauhdilla eteenpäin. Molemmat seurat ovat saaneet mukaan huomattavan määrän uusia, etenkin nuoria jääurheilun harrastajia. Loistava asia!

Molemmat kaarinalaiset seurat, Kaarinan Kiekko-Pojat ja Kaarinan Taitoluistelijat, ovat suunnitelleet tulevaisuuttaan selkeästi näkyvin toimin kohti toiminnallista menestystä. Harrastajamäärän kasvun johdosta kaarinalaiset seurat tulevat varmasti tarvitsemaan kaiken Wihurihallin tarjolla olevan jääajan jo parin vuoden kuluttua.

Molempien seurojen jääajan tarve tulee kasvamaan muutamassa vuodessa sellaiseksi, ettei ns. hyviä aikoja varmasti ole enää tarvetta myydä muualta tuleville seuroille.

Nyt olen kuitenkin kuullut erään kaarinalaisittain ja varmasti kaarinalaisia kovasti ihmetyttävän asian:

Hallin toimintaa nykyisin pyörittävä halliyhtiö on tehnyt pitkälle tulevaisuuteen ulottuvan sopimuksen turkulaisen jääurheiluseuran kanssa. Kuulemani mukaan sopimuksessa taataan reilusti "hyvää jääaikaa" turkulaisille. Vaikka määrä olisi kovin pieni tulee se jo lähitulevaisuudessa varmasti olemaan este kaarinalaisen jääurheilutoiminnan kehittymiselle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nyt Kaarinan kaupunki on ostamassa jäähallin itselleen. Tuleehan tämä tarkoittamaan sitä, että kaarinalaiset jääurheiluseurat saavat varata ja ostaa jäävuoroja ensin ja sitten on vasta ulkopaikkakuntalaisten vuoro? Wihurihallistahan tulee kaarinalaisten veronmaksajien ylläpitämä halli.

Eiväthän nämä kuulemani mukaan voimassa olevat ulkopaikkakuntalaisten sopimukset vain tule vesittämään koko kaarinalaista jääurheilua ja kuihduttamaan siinä aktiivisesti toimivia seuroja?

Tuleehan olemaan myös täysin selvää, että Kaarinan kaupunki tulee käyttämään jäähallin ylläpidossa myös kaupungin työntekijöitä kun kyseessä on ylläpito- ja korjaustyöt ja muut omistajan vastuulla olevat työt.

Juha Raita

Kaarina