Viime aikoina on EU:n tavoitteena ollut juurikkaan viljelyn lopettaminen eräistä reunavaltioista, mm Suomesta. Tavaksi on muodostunut, että päätökset Brysselistä tulevat melkein kuin salama kirkkaalta taivaalta; salaman iskua ei osata ennustaa ja varsinkaan sitä, mitä isku saa aikaan.
Aikoinaan keskeisimmät ja suurimmat läntisen Euroopan valtiot sopivat hiilen ja teräksen tuottamisesta mahdollisimman halvalla.
Myöhemmin hiili- ja terässopimuksesta syntyi liitto, jossa sovittiin entistä laajemmasta tuotevalikoimasta ja siitä, miten tuotteita ja raaka-aineita saadaan entistä edullisemmin.
Suomessa alettiin jalostaa ulkolaista raakasokeria ensimmäisenä Turussa vuonna 1756. Salon sokeritehdas on sokerijuurikkaasta sokeria valmistavista vielä toimivista tehtaista vanhin Suomessa, perustettu 1918, nyt jo lopetettu Naantalin tehdas valmistui 1950-luvun alussa. Luovutetussa Karjalassa oli myös juurikastehtaita mm. Läskelässä Laatokan rannalla.
Tarkastelu EU:n toimintaideasta ja mallista ei enteile hyvää Suomen maataloudelle: se on sopimaton kaikin puolin tulliliittoon. Se ei voi tuottaa juurikkaita kilpailukykyiseen hintaan. Sama tilanne on kaikissa muissakin Suomen maatalouden tuotteissa - viljassa, lihassa, maidossa jne. Niitä ei voida tuottaa samalla hinnalla, kuin EU:n keskeisillä maataloustuotantoalueilla. Olemmeko vuoden päästä jo leipäviljan viljelyn lopettamisuhan alaisena? Napoleon - historian nerokkaimpia sotapäälliköitä - sanoi armeijan marssivan vatsallaan. Millä marssii kansakunta?
Ainakin meillä se on ponnistellut itsenäistymisen aamunkoitosta saakka elintarvikeomavaraisuuden tavoittamiseksi. Nyt kun se viimein saavutettiin, siitä ei tulisi luopua. Valitettavasti on alkutuotannon osa-alueita, jossa saavutettu omavaraisuus on jo menetetty.
Elintarvikeomavaraisuus ei ole enää vain maanpuolustuksellinen, maaseudun tai elintarviketeollisuuden elävänä pysymisen edellytys. Se on myös kansakunnan hengissäpysymisen edellytys, kun keskeisissä Etelä- ja Keski-Euroopan maissa on toistuvia rajuilmoja ja luonnonkatastrofeja.
Vaikka viljan hinta Suomen liityttyä EU:hun putosi runsaalla puolella, ei leivän hinta juurikaan laskenut. Miksi antaa periksi juurikkaan viljelyssä? Olemmehan kaikki samassa veneessä - viljelijät ja kuluttajat.
Vuosikymmenien kuluessa opittua taitoa tuottaa ja jalostaa ei kannata hetkessä hukata, sillä niiden saaminen uudelleen vastaavanlaisiksi voi olla vaikeata. Tästä esimerkkinä Baltian ja Neuvostoliiton maatalouden kollektivisointi.
Talonpojat eliminoitiin eikä valtiokeskeinen maatalous onnistunut. Nyt uudelleen yritetään näissä maissa maataloutta yksityistää. Tulokset ovat olleet huolestuttavia tietotaidon ja kokemuksen puuttuessa. No, onhan sitä ennekin meillä laitettu leipään petäjäistä ja saunan padassa keitetty juurikkaita siirapiksi.
Toivottavasti ei kuitenkaan enää tulevaisuudessa.
Seppo Posio
Maanviljelijä ja kunnanvaltuutettu (kok) Lieto
