Matti Paavola
Kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939, lähes koko muu maailma paheksui tätä tekoa. Kansainliitto erotti Neuvostoliiton jäsenyydestään ja Suomi sai runsaasti myötätuntoa maailmalta. Merkittävää sotilaallista apua Suomi ei saanut mistään. Maaliskuun puolivälissä 1940 Suomen oli pakko solmia rauha. Menetimme Karjalan. Muistan kuinka kyynel silmäkulmassa Turussakin vedettiin siniristiliput puoleen salkoon. Silloisena 13-vuotiaana koululaisena ymmärsin, että Suomea oli kohdeltu epäoikeudenmukaisella tavalla. Olen samaa mieltä edelleen.
Timo Jalonen kirjoitti historian opettajan taidolla oman historiamme ongelmista (TS 8.8.). Jalonen toteaa, että suomalaisten vaihtoehdot Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon vuonna 1941 olivat todella vähäiset. "Oli oltava joko Saksan tai Neuvostoliiton liittolainen. Valinta tehtiin eikä siinä ole häpeämistä." Silloin kaikki vaihtoehdot olivat huonoja. Luulenpa, että suomalaiset ylimalkaan ovat samaa mieltä.
Mikäli suomalaiset olisivat kesän 1940 ja kevään 1941 välillä valinneet Neuvostoliiton liittolaisekseen, olisimme fiktioni mukaan joutuneet sotatantereeksi Saksan ja Neuvostoliiton välienselvittelyssä. Joko kansandemokratiana tai Neuvosto-Suomena olisimme ehkä vapautuneet joskus 1990-luvulla. Elintasomme olisi ehkä noin puolet nykyisestä. Noin 25 prosentin suuruinen venäjänkielinen vähemmistömme olisi vaatimassa oikeuksia itselleen. Ainoa lohtu olisi se, että kerrankin olisimme olleet voittajan puolella.
Valtioneuvos Harri Holkerin kirjoittaman (TS 9.8.) mukaan YK:n pitkään valmisteltu reformi on romuttumassa. Erityisen vaikea on maailman rauhasta vastuullisen turvallisuusneuvoston uudistaminen. "Uuden ihmisoikeusneuvoston perustaminen ei ole niiden maiden mieleen, jotka nykyjärjestelmässä ovat saaneet omista rikkomuksistaan huolimatta olla vartioimassa muita."
Raikkaassa ja kriittisessä kirjoituksessaan Holkeri rohkaisee kansalaisia keskustelemaan asiasta toteamalla, että tilaa on sekä itsekkyydelle että idealismille.
YK:n perustivat aikanaan toisen maailmansodan voittajat. Turvallisuusneuvoston viidellä pysyvällä jäsenellä eli Englannilla, Kiinalla, Ranskalla, USA:lla ja Venäjällä on veto-oikeus. Holkeri sanoo kirjoituksessaan, että näillä mailla on vanhentuneet etuoikeudet. Tämän vuoksi USA:n itsekästä ja hyökkäilevää politiikkaa, Kiinan suorittamaa Tiibetin valtausta ja Venäjän sortotoimia Tshetsheniassa ei voida YK:ssa tuomita. Henkilökohtaisesti koen tämän tilanteen eettisesti kestämättömäksi.
Erityisesti Suomen kohtalo toisessa maailmansodassa mutta myös nykyinen eettisesti arveluttava tilanne YK:ssa saa minut muistelemaan vanhaa tarinaa. Noin 2400 vuotta sitten gallialainen sotapäällikkö Brennus voitti roomalaiset taistelussa. Kun hävinnyt osapuoli valitti voittajan suurpiirteistä tapaa punnita sotakorvauksena maksettavaa kultaa, heitti Brennus miekkansa punnuksien puolelle ja huudahti: "Voi voitettuja!"
Pitääkö ihmiskunnan edelleen alistua siihen, että vain sodassa voittanut on oikeassa? Eikö ihmiskunta osaa rakentaa tulevaisuuttaan oikeudenmukaisuuteen ja inhimillisyyteen nojautumalla?
Kirjoittaja on Turun kaupungin terveystoimen eläkkeellä oleva hallintopäällikkö.
