Kansa maksaa mitä vain
Bodom-oikeudenkäynti muistuttaa jo farssia erittäin suurin kirjaimin. Missä kulkee median raja? Mitä aikanaan on todella tapahtunut, ei kokonaisuudessaaan varmaan koskaan saada selville, tapahtumasta on kulunut jo sentään 45 vuotta.
Voidaanko uusiin todistajalausuntoihin luottaa, ihmisen muisti kun on rajallinen ja miksi jotkut henkilöt tulevat esille vasta nyt. Jos heillä olisi jotain painavaa sanottavaa, olisi heidän ollut syytä tulla esille heti eikä 45 vuoden jälkeen jolloin muisti on tehnyt tehtävänsä ja muuttanut asian yksityiskohdat mahdollisesti täysin päälaelleen. Toisaalta, silloiset tutkimukset on tehty silloisten metodien mukaan ja lisäksi on tullut ilmi, että alkututkimuksissa on tehty perustavaa laatua olevia virheitä (sen aikaistenkin metodien mukaan).
Kaiken tämän lisäksi ns faktat ovat keskenään erittäin ristiriitaisia ja lisäksi syyttäjän edustaja Lampela tekee kaikkensa sekoittaakseen asiat edelleen. Kaiken edellä olevan lisäksi media pistää lusikkansa mukaan ja uutisoi milloin mitäkin. Yleensäkin, voidaanko asioiden "aukottomuutta" muistin kannalta enää edes odottaa näin 45 vuoden jälkeen. Varsinkin kun mielikuvitus on myös mukana kuvioissa.
En ole juristi enkä tiedä muuta kuin median sekavat kirjoitukset mutta silti maalaisjärkeni ja oikeustajuni sanoo, että Gustafsson on syytön ja että media ja muut tahot eivät saa maksattaa omaa mylläkkähaluansa kansalla.
Mediamylläkkä