Lukijoilta

Kun on tunteet

TS/Jonny Holmén<br />Puhe tunnetaitojen opettamisesta kouluissa ihmetyttää kirjoittajaa.
TS/Jonny Holmén
Puhe tunnetaitojen opettamisesta kouluissa ihmetyttää kirjoittajaa.

A-talk käsitteli vastikään "tunnetaitojen" opettamista. Nuori psykologian tohtori oli ollut valmistelemassa kouluille terveystiedon uutta sisältöä ja materiaalia. "Tunnekonsultti" oli innostunut samasta "uutuudesta": Siitä että ihmisellä on tunteet!

Käsite "tunneäly" on jo kauan kummitellut siellä täällä, nyt tuodaan kummitus sisään ja sille annetaan nimi ja monta nimeä. Aivan uudenlainen oppiaine murrosikäisten naurettavaksi ja pitemmälle ehtineiden tehdä väitöskirjoja.

En yritä vähätellä tunne-elämän merkitystä. Millä ihminen ajattelee? Ei vain aivoillaan vaan koko ruumiillaan, kaikella mitä on kokenut, tunteillaan ja tahdollaan.

Minulla ei ole mitään vuorovaikutuskykyjen harjoittelua vastaan, vaikka niitä on vaikea harjoitella. Voi tulla teorian maku. Mutta "tunteitten säätely" tuntuu pahalta, joko manipulaatiolta tai epätodelliselta. Ainakin turhalta.

Keskustelijoina olikin myös kaksi, joilla oli jotain sanottavaa. Professori Liisa Keltikangas-Järvinen sanoi, ettei tunteita voi säädellä vaan käyttäytymistä. Ja ihmetteli mitä uutta on asiassa, jota nyt tuodaan esille.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Erityisluokanopettaja Kihlström sanoi, ettei peruskoulusta puutu ideoita eikä edes hyvää tahtoa, puuttuu opettajia: luokkien koot ovat liian suuret. Luokanopettajan työ on joka tapauksessa psykoterapeutin työtä, joskus se on olla lapselle isä ja äiti sekä ainoa ystävä. Mitä siinä auttaa uusi erillinen "tunnetaitojen opettelu" tai niiden normien mukaan opettaminen?

Uusi oppiaine stressattujen epäitsenäisten orjallisesti ohjeita noudattavien opettajien teoriataakkaan. Ja juuri keskeltä sitä ongelmaa mikä kouluissa on. Mikä kiiltokuva! Puhua ongelmasta kerran viikossa erillisellä tunnilla! Ongelmasta, jota ympäröivän yhteiskunnan tilasta huolimatta voitaisiin auttaa antamalla opetustoimeen riittävä henkilökunta, siis lisää opettajia ja luokkakoot pienemmiksi. Lisäksi auttaisi se, että opettajiksi valikoituisi ihmisiä, joilla on kyky ja tahto olla lasten ja nuorten kanssa, heitä varten. Jotka eivät piittaisi byrokratiasta, tulosvastuusta.

Teoriaa tuskin tarvitaan lisää, saati sitten konsultteja. Eikö samalla rahalla voisi palkata lisää opettajia? Antaa käytännön mahdollisuus oppia ja opettaa kouluissa?

Ihmisten luokittelu, kaikkinainen kontrolli ja yhdenmukaistaminen, yrittää tunkeutua muuallekin kuin kouluihin. Sitä vartenko on olemassa niin hieno tiede kuin psykologia?

Ihminen, lapsi tai aikuinen, jonka tunteet ovat niin heikot, että niitä voi säädellä, on varmaan avun tarpeessa.

Ritva Kapari

Turku