Nykyisin nuoret siirtyvät lapsenkengistä suoraan aikuisten maailmaan. Sellainen nuoruusaika, jolloin oppi siirtyisi aikuiselta nuorelle vietetään kaveripiirissä eikä enää perheen kesken. Kuka opettaa nuorelle oleellisia tai ainakin elämää helpottavia perustaitoja.
Osaako nuori taitella aluslakanan sänkyynsä niin, että se myös pysyy? Osaako hän plankata kenkänsä tai prässätä housunsa? Entä onnistuuko ikkunanpesu? Koulussa ei näitä arkielämän taitoja ehditä opettaa. Pitäisikö vanhempien siis tinkiä omasta vapaa-ajastaan opettaakseen elämisen taitoja lapselle?
Työelämässäkin on aina kiire, eikä työtehtäviin enää useinkaan opeteta kädestä pitäen niin kuin entisaikaan. Myyjiä ei enää opeteta taittelemaan paperipussia niin, että se myös pysyy kiinni. Riittää, kun pussin suun jotenkin rutistaa tai rullaa. Kaupan kassat eivät osaa päässälaskua, kun kone kertoo palautusrahan määrän, ja huoltomies kutsuu paikalle asiantuntijan, kun ei osaa vaihtaa vuotavaa tiivistettä. Olen myös kohdannut siivoojan, jolle kukaan ei ollut kertonut, että rättiä pitää huuhdella ja vääntää jottei siitä jäisi likaisia märkiä raitoja.
Jokapäiväisiä käytännön taitoja ei pidä väheksyä. Tuskin yhteiskunta muuttuu niin paljon, että arkielämän perustaidot voisi unohtaa.
Vanhemmat voisivat aloittaa tekemällä ruokaa yhdessä lastensa kanssa ja ottamalla heidät mukaan perheen siivoukseen ja vaatehuoltoon. Tarkoitus ei ole jakaa heille tehtäviä vaan tehdä kotitöitä yhdessä ja antaa samalla käytännön tietoa esimerkkien avulla. Kerrotaan, miten kotia huolletaan, miten pukeudutaan sään mukaan ja minkälaisella käytöksellä elämässä voi odottaa menestyvänsä.
Arja Honka
