Punainen Risti kiittää
kaikkia auttajia
Punainen Risti kiittää sydämellisesti kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat eri tavoin auttaneet Aasian katastrofin uhreja. Järjestömme keräys on yltänyt yli 17 miljoonaan euroon. Varat käytetään sekä hätäapuun että vuosia kestävään jälleenrakennukseen.
Hätäapuun on käytetty ja varattu 6,2 miljoonaa euroa. Sri Lankan itärannikolla toimii SPR:n terveysasema. Puolitoista miljoonaa euroa on lähetetty huopien, telttojen, ruuan ja lääkkeiden hankintaan koko katastrofialueelle. Thaimaan Phuketissa on ollut iso joukko suomalaisia avustustyöntekijöitä.
SPR suunnittelee parhaillaan lisäapua Khao Lakiin ja sen ympäristöön. Sairaalat ja terveysasemat tarvitsevat ambulansseja sekä välineitä ja tarvikkeita pitkäksi aikaa. Kyliin pyydetään apua ensiapu- ja valmiuskoulutukseen. Samantyyppistä apua suunnitellaan myös Sri Lankan itärannikolle.
Apupäätöksiä tehdään avun etenemisen mukaisesti, tarvittaessa hyvin nopeasti. Suomalaisten keräämät varat on nyt talletettu pankkitilille ja valtion obligaatioihin. Ne voidaan ottaa käyttöön 24 tunnin kuluessa. Halusimme tallettaa varat mahdollisimman turvallisesti.
Pyydämme anteeksi sitä pahaa mieltä, jota Thaimaan avustustekijämme lausunto on herättänyt tukijoissamme. Timo Korhonen oli selvittänyt Aamulehden toimittajalle, että SPR:n avustusohjelmat toteutetaan yhdessä paikallisen Punaisen Ristin, YK:n ja viranomaisten kanssa. Samoin hän oli rankassa työpaineessaan kertonut esimerkkejä siitä, mitä suunnittelematon apu aiheuttaa.
Kiitos teidän kaikkien, voimme jatkaa apuamme Sri Lankaan, Thaimaahan ja Indonesiaan vielä kauan! Lisää avustamme www.redcross.fi
Hannu-Pekka Laiho
Viestintäjohtaja Suomen Punainen Risti