Järjen köyhyyttä
Turun koululaisten loma-ajoista päättäville on tullut ajatuskatkos. Mitenkään muuten ei voida selittää sitä, että perjantai 7.1. 2005 on koulupäivä. Koulujen joululoma ajoittuu tänä lukuvuonna 23.12. - 6.1.
Lukion lehtorina epäilen vahvasti, että opettajia on ko. päivänä töissä jopa enemmän kuin opiskelijoita. Moni on matkoilla, eivätkä kaukana asuvat vamasti vaivaudu kouluun, kun on vielä viikonloppu edessä.
Päiväkoti-ikäisten äitinä havaitsin, että kaupungin päiväkodit ovat tuona perjantaina pääsääntöisesti kiinni. Minne siis vien lapseni hoitoon tullakseni tyhjälle työpaikalle tekemään olemattomia töitä?
Miksi Turussa ei aloitettu lukuvuotta päivää aikaisemmin tai tehty kyseistä päivää takaisin jonakin lauantaina, kuten eräissä muissa kunnissa? Tällaisista asioista päätettäessä kaivattaisiin sitä kuuluisaa maalaisjärkeä, mitä joiltakin nyt tuntuu puuttuvan.
Yksi äkämystynyt opettaja