Terveydenhuollon rahaa
karkaa hoidosta pois

TS:n yleisöosastolla Merimaskun kunnanjohtaja Marko Marsala (13.10.) tuskailee kunnan erikoissairaanhoidon budjetoinnin huonoa ennustettavuutta. Ratkaisuksi hän ehdottaa, että laskutusaika pidennettäisiin vuoden sijasta viiteen vuoteen, jolloin pienen kunnan laskutuksen suuret heilahdukset vaimenisivat. Tähänkin hän ehdottaa vielä turvaklausuulia. Ehdotus tuntuu byrokraattiselta eikä se kuitenkaan kajoa itse perusongelmaan.

Lain mukaan terveyspalveluista vastaa kunta. Suomalainen terveydenhoitojärjestelmä onkin ostajien osalta (444 kuntaa) erittäin hajautunut ja erityisesti erikoissairaanhoidon tuottajien osalta maailman keskittynein (20 sairaanhoitopiiriä). Kunta toimii asukkaidensa terveydenhoitovakuuttajana, vaikkei edellytyksiä olisi. Vakuutustarkastus ei antaisi yhdellekään vakuutuslaitokselle toimilupaa, jos sen kyky vastata vakuutetuista olisi yhtä huono kuin mitä keskikokoisella kunnalla kokonsa vuoksi on. Yksi liikenneonnettomuus voi johtaa koko budjetin pohjan pettämiseen. Kustannustehokkuutta nostaa pikemminkin se, että ostaja on suuri ja toimijat pieniä. Meillä on siis päinvastoin. Järjestelmämme onkin maailman mittapuussa poikkeuksellinen ja vastoin tehokkaan talouden periaatteita. Siten on ilmeistä, että terveydenhuollon rahaa karkaa hoidosta pois.

Merimaskun taloudenhoidon kannalta lienee tärkeintä, että terveysbudjetti on ennakoitavissa. Sen puutettahan kunnanjohtajakin kirjoituksessaan valitti. Asukkaiden kannalta tärkeintä on, että he saavat tarvitsemansa hoidon.

Minun mielestäni olisi myös tärkeää, että potilas saa valita hoitopaikkansa. Kaikki tämä on mahdollista. Jos terveydenhuollon vastuulliseksi toimijaksi tulee isompi yksikkö kuin kunta, ennakoitavuus lisääntyy.

V-S:n sairaanhoitopiirin budjetti on viimeksi toteutunut 0,3 prosentin tarkkuudella. Kunnan ja kustannusten kannalta on yhdentekevää, mistä alueen sairaalasta potilas hoitonsa hakee.

Marsalakin toteaa, että väestöpohjalla on merkitystä, mutta hänen mainitsemansa kolmen kunnan yhteenliittymä on vielä kovin pieni. Tässä suhteessa koko Varsinais-Suomi on kovin pulmallinen alue. Suomessa tulisikin olla vain 5-6 alueellista terveydenhuollon rahoittajaa - ei suinkaan 444 kuten nyt. Ne keräisivät rahat kapitaatioperusteella alueensa kunnilta. Rahoituksen perusteista ja määrästä sekä toiminnan reunaehdoista päättäisivät alueen poliittiset päättäjät, mutta järjestelmää hoitaisivat ammattijohtajat.

Kun nyt huudetaan paljon valtiota apuun erikoissairaanhoidossa, niin täytyy muistaa, että valtion raha on ihan samaa veronmaksajien rahaa kuin kuntienkin raha. Valtiolla voi silti olla vastuu harvinaisimmista ja kalliimmista kansallista keskittämistä vaativista hoidoista.

Heikki Pälve

LKT, anest. el. TYKS, Ty