Merimaskun kunnanjohtaja Marko Marsala kirjoittaa (TS 16.1.), että "vanhempien tehtävänä ja yksiselitteisenä vastuuna on valvoa lastensa menemisiä ja tulemisia, siinä ohessa myös kotiintuloaikoja". Vanhempien vastuusta ei voi olla olennaisesti eri mieltä. Hyvä tavoite ei kuitenkaan toteudu.
Kunnanjohtaja kirjoittaa kirjoituspöytänsä takaa ja luonnostelee ansiokkaasti eräänlaista nuorten saattohoitoa, kuntalaiset valvoisivat nuorten vapaa-ajan viettoa. Miksi hän ei tartu syyhyn eli siihen, että nuoret on kadulla?
Kunnanjohtaja ei ota myöskään huomioon sitä, että tänä päivänä yhä suurempi on se vanhempien joukko, joka ei näytä kykenevän kotiintuloaikojen asettamiseen ja joka ei kykene lastensa kasvattamiseen. Huostaanottojen kasvu ja kotinsa ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on tästä räikein todiste.
Kysymys kuuluu: Mitä niiden vanhempien kanssa pitäisi tehdä, jotka eivät kykene kasvatusvastuutaan hoitamaan? Näiden lapset ja nuoret kulkevat kaupunkien kaduilla tai kirkonkylien raitilla vielä puolelta öin. Usein heidän lapsensa oirehtivat muullakin tavoin.
Kuntien lastensuojelu, päivähoito- ja kouluviranomaiset, nuorisotoimi ja poliisi kohtaavat päivittäin lapsia ja nuoria, joiden elämä on pielessä. On kiitettävästi käynnistynyt monenlaista moniammatillista työtä lasten ja nuorten auttamiseksi. Kuitenkin kaupungeissa nämä toimet on poikkeuksetta liian vaatimattomia ongelmien mittasuhteisiin nähden.
On toivottavaa, että kunnat yrittävät luoda yhteisvastuullista vanhempien kasvatusvastuun tukemista. Siitä on todisteena monet vanhempainillat, joissa on keskusteltu ja sovittu vanhempien yhteisistä pelisäännöistä, mm. lasten kotiintuloajoista. Mitään tuomittavaa ei ole siinäkään, että kunnanvaltuusto asettaa lapsia koskevan normin.
Erittäin suositeltavaa on vanhempien kouluttaminen vanhemman tehtävään. Ongelmana ovat taas ne, joita ei koulutukseen saada. Näitä vanhempia pitäisi kädestä pitäen ohjeistaa oikeaan vanhemmuuteen, kuten monessa kunnassa tehdäänkin niin tehostettujen työmuotojen kuin terapiankin kautta.
Mielestäni kotiintuloaikaa koskeva normi on sellaista yksityiseen vapauspiiriin puuttumista, että se tulisi tehdä eduskunnan toimesta. Nimittäin aina on kuntia, jotka eivät aseta tällaisia normia. Tämän takia Suomen eduskunnan pitäisi herätä ja säätää laki lasten kotiintuloajoista. Tällöin kaikki Suomen lapset, nuoret ja kunnat olisivat samassa asemassa. Se olisi sivistysvaltion teko, jolla seuraisimme vain esimerkiksi Saksan hyvin toimivaa käytäntöä.
Mikko Lund
