Timo Jalonen
Lukiokoulutuksella on Suomessa pitkät perinteet ja lukioverkkoa laajennettiin voimakkaasti 1980-luvulle asti. Syynä tähän ovat olleet koulutustarpeen kasvu ja ne tasa-arvoa korostavat näkökohdat, jonka mukaan lukio-opetusta pitää olla helposti saatavilla. Lukiokoulutuksen laajentamisen taustalla on osaksi ollut myös sen yliarvostus ammattiopetukseen verrattuna. Tämän yliarvostuksen taustalla on ollut monia tekijöitä.
Peruskoulun opinto-ohjaajat ovat käytännössä aina itse valinneet lukiolinjan ammatillisen vaihtoehdon sijaan ja siten opettajan oppilaille välittämät arvot näkyvät opetuksessa haluttiinpa sitä tai ei. Lukiokoulutuksen yliarvostus tulee hyvin esille myös vanhempien asenteissa ja luottamushenkilöiden päätöksenteossa silloin, kun talousarviossa on kysymys rahojen jakamisesta.
Koulutusjärjestelmä on peruskoulun jälkeen tuntuvasti monipuolistunut viime vuosina. Ylioppilas- ja ammattitutkintoja voidaan suorittaa samanaikaisesti ja ammattikorkeakoulut ovat nousseet tiedekorkeakoulujen rinnalle. Peruskoulun jälkeen ammattikoulun valinnut ei enää päädy automaattisesti kolmen vuoden jälkeen työelämään. Hän voi jatkaa opintoja vaikkapa tohtoriksi asti.
Viime aikoina on ollut selvä koulutuspoliittinen pyrkimys vähentää lukio-opiskelijoiden määrää ja lisätä ammattiopetuksen kilpailukykyä. Kun tähän liitetään nuorten ikäluokkien pieneneminen ja mahdollisesti vielä negatiivinen muuttoliike, joutuu yhä useamman lukion toiminta uuteen harkintaan. Monessa keskikokoisessa kaupungissa on päädytty lukioiden yhdistämiseen ja suurimmissa kaupungeissa pienempien lukioiden lakkauttamiseen. Salo, Forssa ja Riihimäki ovat päättäneet yhdistää lukionsa ja Raumallakin esitettiin yhden lukion karsimista. Kaarinassa ja Raisiossa ovat varsin suuret lukiot ja Turussa haetaan pian uusia lukioratkaisuja.
Maaseutupaikkakunnat tulevat tässä kilpailussa menettämään lukiokoulutuksensa. Kehityksen voi pysäyttää vain kahdella tavalla: lisäämällä tuntuvasti rahoitusta tai tekemällä todellista yhteistyötä koulujen välillä. Kun kuntien taloudellinen tilanne ei juurikaan tule paranemaan, jää ainoaksi vaihtoehdoksi verkostoitumisen kautta tehtävä yhteistyö.
Kun lisäksi lukiokoulutuksen kustannukset eivät ole kuin muutamien kuntien harteilla, tulee väistämättä pohdittavaksi siirtää koko lukiokoulutus kuntayhtymille ainakin pienempien kuntien osalta. Tästä olisi seurauksena niiden vapaamatkustajakuntien poistuminen, jotka eivät lainkaan ota osaa lukiokoulutuksen rahoittamiseen, vaan jättävät nuortensa kouluttamisen toisten kuntien veronmaksajien harteille.
Taloudellisten vastuiden epäoikeudenmukainen jakautuminen on vielä tuntuvasti suurempi ongelma tällä hetkellä myös Turun ammattikorkeakoulutoiminnan osalta. Muutama harva kunta Varsinais-Suomessa yhdessä valtion kanssa pitää taloudellisesti yllä oppilaitoksen toimintaa, vaikka sinne voi hakeutua kuka tahansa.
Kirjoittaja on Nousiaisten Henrikin koulun rehtori ja Raision koulutuslautakunnan puheenjohtaja (sd).
