Lukijoilta

Radiosta ei apua
sähkökatkon tullessa

Helsingin yhdessä voimalassa jokin osa menee oikosulkuun ja tapahtuma oli kuin vähintään suurikin katastrofi olisi ollut käsillä. Outoa ja käsittämätöntä on, että soitetaan hätänumeroon niinkin mitättömästä asiasta kuin sähkön katkeamisesta. Osoittaako se kaupunkilaisten avuttomuutta uuden tilanteen edessä?

Tämä osoittaa ainakin sen, että hätänumero tunnetaan, mutta myös sen, että ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, miksi ja millaisessa tilanteessa numeroon tulee soittaa. Puhelinluettelossa on myös ohjeet hätäpuheluista, mutta ohjetta ei ilmeisesti osata lukea. Tässä kaivataan lisää kansalaisten valistamista.

Vakavampi asia on jo se, että kun sattuu jotakin poikkeuksellista kuten laaja sähkökatko, ei Yleisradio kykene hoitamaan tehtäväänsä eli tiedottamaan asiasta. Esimerkiksi puhelinluettelossa sanotaan, että yleisen vaara -merkin kuullessasi avaa radio ja odota rauhallisesti ohjeita. Nyt kun radio avattiin ja odotettiin tilannetiedotusta ei kuultu kuin tyhjää kohinaa. Useilla kansalaisilla on radiot, joita voi kuunnella myös sähkökatkon aikana, mutta jotka tässä tapauksessa olivat hyödyttömiä kun radio mykistyi ensimmäisenä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kansalaisten on voitava luottaa siihen, että myös poikkeuksellisessa tilanteessa radio pystyy kertomaan heille mistä on kysymys.

Tiettävästi esimerkiksi sodan aikana radio toimi ja välitti jopa ohjelmaa pommien putoillessa ympärillä. Nyt yhden voimalan kärähtäminen saa koko radion vaikenemaan. Näin se tekniikka kehittyy.

Olisiko Yleisradiossa nyt syytä huolehtia siitä, että perustekniikka on kunnossa ennen kuin ryhdytään digitalisoimaan lähetyksiä? Muutoin käy niin, että viihdelaatikoksi muuttunut radio ei kykene poikkeusoloissa enää välittämään kansalaisille tietoja siitä, mitä heidän ympärillään juuri sillä hetkellä tapahtuu.

Onko viranomaisilla käsitystä siitä, voidaanko Helsingin tai muunkaan kaupungin alueella edes antaa yleistä hälytysmerkkiä tarvittaessa silloin kun sähkö on poikki?

Aarne Vesterinen