Suomen viimeaikaiset hallitukset, mukaan lukien nykyinen uusi hallitus, ilmoittavat Suomen hyvinvointipalvelujen tason kohottamisen - tai edes pysyttämisen ennallaan - olevan sidoksissa talouden kasvuun. Ilman kasvua ei voida panostaa huonosti toimeentulevaan kansaan ja sen saamien palveluiden tasoon, näin sanotaan.
Suomen bruttokansantuote on viime vuosina ollut hämmästyttävän korkea - kansan elintason kuitenkaan nousematta. Lukuja palkkojen keskimääräisestä noususta on annettu pitkin matkaa - kauniita prosentteja. Kun Suomen kesä on lämmin ja talvi kylmä, keskiarvosää on varsin mukava. Keskiarvoilla voi antaa kauniita kuvia taloutemme hoidosta peittäen kansan todellisen tilan.
Tilastokeskuksen tiedon (TS 14.6.) mukaan jaettaessa Suomen väestö kymmeneen yhtä suureen ryhmään, joissa kussakin on noin puoli miljoonaa ihmistä, ylin tuloluokka sai vuonna 2001 maamme tuloista 22 prosenttia ja toiseksi ylin tuloluokka 13,6 prosenttia. Kahdeksassa ylimmässä ryhmässä reaalitulot kasvoivat keskimäärin 2,5-3,0 prosenttia - mitä suurituloisempi ryhmä, sitä suurempi nousu.
Pienituloisimman kymmenesosan reaalitulojen osuus kaikesta tulosta oli vuonna 2001 4,3 prosenttia (vuonna 1990 se oli vielä 5 prosenttia). Siis 10 prosenttia kansasta sai 4,3 prosenttia tuloista. Koska tätä ryhmää - pääasiassa työttömiä ja opiskelijoita - eivät veroalet, palkankorotukset eikä tulonsiirtojen kasvu koske, inflaatio iskee juuri näihin ihmisiin pahimmin. Kuitenkin hallitus preferoi suurituloisten veron alentamista ja vielä kiireellisesti.
Arvattavasti saamme vuoden lopulla tarkasteltavaksemme kauniita tilastoja siitä, miten ihmiset käyttivät tämän tulonlisäyksensä kulutukseen. Ja miten siitä johtuen työpaikkojakin ilmestyi lisää talouden rattaita pyörittämään - ainakin niin paljon, että veroale kansantaloudellisesti kannatti tuoden uusia veronmaksajia kattamaan tehdyn vajeen. Muutenhan teko olisi ollut silkkaa ahneutta!
Tuloerot ovat kasvaneet huimasti sekä Suomen valmistautuessa EU-aikaan, että EU-aikana. Jos vuoden 1990 tuloeroja kuvataan indeksillä 100, vastaava luku vuonna 2000 oli 130,2.
Nämä pari alinta tuloluokkaa eli niin sanottu tavallinen kansa tietää kukkarossaan, etteivät heidän tulonsa ole nousseet inflaation tahdissa - heidän ostovoimansa on reaalisesti pudonnut. Työttömät, opiskelijat, lapsiperheet, yksinhuoltajat ja peruseläkeläiset ovat ryhmiä, joiden elintaso ei ole kohonnut niiden prosenttien verran, joita keskimääräinen palkannousu tilastojen mukaan näyttää, eikä heidän elintasonsa hallituksen veroaleohjelman mukaisesti tulekaan nousemaan. EKP:n arvio hintojen nousulle ensi vuonna on 0,7-1,9 prosenttia. Etlan mukaan palkat nousevat tänä vuonna 4 ja ensi vuonna 3,5 prosenttia. Jonkun toisen tulot nousevat aina enemmän, jotta keskiarvoluvut saavutettaisiin. Toisaalta myös suuresta tulosta yksikin prosentti antaa täysin vertailukelvottoman tuloksen, jos ajatellaan toimeentulon kynnyksellä elävää yksinhuoltajaa ja hänelle annettua yhden prosentin lisäystä.
Maassamme on menossa yt-neuvottelujen aalto. Neuvottelusta kyse ei kuitenkaan ole, sillä työläinen lähtee jos yrityksen kustannuksia halutaan alentaa. Inhimillisen kärsimyksen määrää voitaisiin huomattavasti vähentää jos laitoksen palkkauksen yläpäästä vähennetään tuo tarvittava supistettava summa. Kyse on ennen muuta moraalista, itsekkäästi omista eduista kiinnipitämisestä ja välinpitämättömyydestä pientä ihmistä kohtaan.
Veljeyden ja tasa-arvon ideaali ovat unohtuneet muistojen laatikkoon. Toki isämme ja isoisämme antoivat kaikkensa - henkensäkin - voidakseen taata meille hyvät mahdollisuudet rakentaa maa ja hyvinvointi kansallemme. Tuskin heidän mielessään edes häivähti visio maailman mammonan perässä juoksevista ja isänmaansa arvot vieraasta rahasta ja kunniasta myyvistä pojistaan.
Päivi Eskola
Turku
