Pääministerin eroon johtaneen Irak-vuodon osalta on julkisuudessa esitetty sellaisiakin näkemyksiä, että Paavo Lipposen ja George W. Bushin luottamuksellisen keskustelun julkisuuteen vuodattaminen olisi ollut ansiokas teko, koska kansa sai näin tietää, mitä sen selän takana puuhataan.
Käsitykselle on mielestäni vaikea löytää perusteita.
Ei ole sattuma, että tällaisia keskusteluja koskevat asiakirjat julistetaan salaisiksi ja vuotajaa uhkaa rangaistus. Kun valtioiden edustajat uskovat keskustelevansa luottamuksellisesti, keskustelujen sisällön on pysyttävä salassa. Ei ole suurtakaan merkitystä sillä, miten vakavaa tai harmitonta aihetta kulloinkin käsitellään.
Keskusteluissa voidaan pohtia asioita vapaasti ja heittää alustavia koepalloja keskustelukumppanille. Tämä muistuttaa hieman tavallista työpaikan kahvipöytäkeskustelua, jossa esitettyjä kantoja ei kannata ottaa täysin vakavina lopullisina mielipiteinä. Keskeneräisten näkemysten levittämisestä on todennnäköisesti enemmän haittaa kuin hyötyä.
Jos valtioiden ulkopoliittiset toimijat eivät voisi olla varmoja siitä, että keskustelujen sisältö pysyy salassa, yhteydenpidot muodostuisivat epäluulojen sävyttämiksi ja muodollisiksi sekä sellaisina suhteellisen hyödyttömiksi. Diplomatia ei voi toimia ilman luottamusta. Siksi ulkopoliittinen tietovuoto on aina vakava, sillä se voi aiheuttaa vahinkoa osapuolten välisille suhteille.
Samaan tapaan yleisemminkin valtion hallinnossa ja yritystoiminnassa valmistellaan usein asioita, joita ei voida heti saattaa kansalaisten tai osakkeenomistajien tietoon. Valtion budjettisalaisuus on eräs keino estää täysin keskeneräisten asioiden ennenaikainen käsittely julkisuudessa.
Sitten kun asiat ovat kypsiä julkistettaviksi, esitetään huolellisesti hiotut tiedotteet, julkilausumat tai haastattelulausunnot, jotka sisältävät juuri sen, mitä tarkoitetaan kertoa kansalaisille.
Pekka Pihlanto
Professori
Turun kauppakorkeakoulu
