Miksei koulussa opeteta
käytännön elämää

Niin kauan kuin olen kriittisesti ajatellut, olen ihmetellyt, minkä vuoksi peruskouluissa ja lukioissa ei opeteta asioita, jotka liittyisivät käytännön elämään. Muinaisia eurooppalaisia sotia, jäkälälajeja, sanamuotojen sijapäätteitä (kuten: opiskellessaankaan) ja Afrikan ilmastotyyppejä kyllä päntätään vuositolkulla. Ja mitä niistäkin enää muistaa, parikymppisenä. Vähän.

Onko hullu ajatus, että opetettaisiin työnhakua, työehtoja, verotusta ja kaikenkirjavien lomakkeiden täyttöä. Vai onko nuoren aina käytävä joku työllistämiskurssi, jossa opetellaan työnhakua. Lukiossa sananen työnhausta toki sanottiin ja muutama monistekin jaettiin, mutta miksi ei ole oppiainetta kansalaisen elämästä yhteiskunnan rattaana, jota opiskeltaisiin yhtä paljon kuin pakkoruotsia.

Voisi koululaisten motivaatio olla toisenlaista, kun opiskeltaisiin oikeaa elämää tulevaisuuden työelämässä ja valmisteltaisiin paperisotaan, johon kansalainen ajoittain itseään puolustaakseen joutuu.

Kokemuksesta tiedän, että kun jokin oppiaine kiinnostaa kuin pölypallon muodostuminen ja jos siitä ei mitään ymmärrä, sitä turhautuu. Häirikkö muodostuu siitä, joka riittävästi turhautuu - ja aloittaa kapinan.

Kuinka käytän portaikkoverokorttia? Paljonko on tulonhankkimisvähennys? Pitäisikö liittyä työttömyyskassaan? En tiedä, kun ei kukaan ole kertonut, mutta olisi kai jo hyvä tietää. Itse on asiat selvitettävä, mutta usein ne selviävät vasta harmillisen erehdyksen myötä. Tietysti asioista voi ottaa yksinkin monipuolisesti selvää, mutta tiedän, että kaikki koululaiset eivät vapaa-ajallaan sellaisia ajattele. Mutta jos niitä opiskeltaisiin, asiat selviäisivät muiden aineiden mukana, vaikka joillekin oppilaille puoliväkisin.

Minulla ei ole mitään nykyisiä aineita ja hyvää yleistietoa vastaan, mutta jos niiden sisältöä hieman supistettaisiin, tulisi hyvä tila käytännön elämä -aineelle, eikä päähän kertyisi ihan niin paljon nippelitietoa. Jos joku kysyy minulta vanhainkodissa aamupalalla, että milloinkahan se Pähkinäsaaren rauha solmittiin, niin vastaan yhä 10-vuotiaan innolla: 1323! Mutta miksi olen ikäni kantanut tuota tietoa muistissani yhtä syvällä kuin omaa nimeäni? Eikä minulla ole hajuakaan, ketkä siinä solmivat rauhan ja mihin.
Ossi Vertainen
Vantaa