Lukijoilta

Kahtia jaettu reaalikoe
olisi hyvä uudistus

Tuntuu uskomattomalta, kuinka vaikeaa yhteiskunnassamme on toteuttaa mitään uudistuksia. Turun Sanomien hyvä juttu yo-kirjoitusten reaalikoeuudistuksesta (17.2.) antaa hyvän kuvan siitä, kuinka keskustelu kyllä vuodesta toiseen jatkuu, mutta mitään oleellista asiassa ei tapahdu.

Ollessani 1980-luvulla Korkeakouluneuvostossa 9 vuotta ja sen luonnontieteiden ja maatalous-metsätieteiden opetuksen ja tutkimuksen jaoston puheenjohtajana 6 vuotta nosti johtamani jaosto jo vuonna 1988 katsauksessaan esille ehdotuksen yo-tutkinnon reaalikokeen jakamisesta kahteen osaan, luonnontieteisiin painottuvaan ja humanistisiin tieteisiin painottuvaan. Esitys on siis juuri sama, jonka rehtori Jarkko Kanerva tuo kolmantena vaihtoehtona nyt 15 vuotta myöhemmin jälleen keskusteluun mukaan.

Hyvä on, että näin tapahtuu, sillä tuo "kolmas vaihtoehto" on juuri se, joka nyt viimeinkin pitäisi toteuttaa. Se toisi reaaliaineiden opettamiselle lukiossa mielekkyyttä ja painottaisi paremmin reaaliaineiden ja kieliaineiden nykyistä epäsuhdetta yo-tutkintotodistuksessa eikä sirpaloittaisi koetta liian pieniksi osasiksi.

Vieraissa kielissähän voidaan nykymenolla suorittaa puolenkymmentäkin eri koetta enkä oikein usko, että näillä kielikokeilla on tarkoitus mitata yhden aineen syvällistä osaamista. Suoritetaanhan niitä ns. lyhyistäkin oppimääristä.

Tämän kahtia jaetun reaalikokeen muutosvastarinnankin luulisi olevan pientä, ellei nyt opetusministeri taas kerran ole naulannut teesejään omana aikanaan peruuttamattomasti kiinni. Uusi aika voi kuitenkin kaiken muuttaa. Onhan Turun yliopistollekin tulossa takaisin hammaslääkärien peruskoulutus ja diplomi-insinöörin tutkinnonanto-oikeus aikansa opetusministerien vastustuksesta huolimatta.
Pentti Kosonen
Professori (emeritus)
Turun kaupunginvaltuuston
varapuheenjohtaja