Lukijoilta

Eikö vieläkään pätevämpiä?

Lehtikuva<br />Kirjoittaja toivoo kansanedustajilta kiinnostusta tavallisen veronmaksajan arkeen.
Lehtikuva
Kirjoittaja toivoo kansanedustajilta kiinnostusta tavallisen veronmaksajan arkeen.

Kun kansanedustajat viimekauden alussa ensi töikseen nostivat omia palkkojaan, he perustelivat sitä sillä, että siten saataisiin myös pätevämpiä, paremmin koulutettuja ihmisiä kiinnostumaan kansanedustajan työstä. Toivottiin tason nousevan.

Yhteisten asioiden hoitamiseen tarvittaisiin tosiaankin viisaita, osaavia, rehellisiä kansanedustajia. Nyt odotan jännittyneenä, kuinka monta, omastakin mielestään ainakin neljä vuotta sitten, epäpätevää henkilöä on tyrkyllä uudestaan. Ainakin internetin keskustelupalstan mukaan kovin monet nykyiset toivovat "yhteistyön jatkuvan - saavansa jatkaa aloittamaansa työtä" !

Pelkkää ahneuttaanko? Monella ei tietysti olekaan muuta "ammattia", ainakaan yhtä hyväpalkkaista, mutta on meistä äänestäjistä kiinni, haluammeko nämä samat uudestaan, vai saavatko he vuorostaan kokeilla "oikeaa työtä" - tai työttömyyttä.

Tuntuu, että nykyiset hoitavat ripeästi, tehokkaasti, yksimielisesti vain omat palkankorotuksensa, kulukorvauksensa, avustajien palkkaamisen, eduskunnan lisärakennuksen, ylipitkät lomansa isot eläkkeensä jne jne. Muista asioista syntyy lähinnä mielenkiintoista aihetta hupiohjelmiin. Korkeintaan lakeja, joista kukaan ei ota selvää eikä niitä kai ole tarkoitettukaan noudatettavaksi. Kunhan tehdään, että "saadaan jotain aikaiseksi".

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Olen aina äänestänyt, vaikka se onkin tullut yhä vaikeammaksi: ketä äänestäisi?

Toivon hartaasti, että jollain listalla olisi joku viisas, kansakunnan parhaaksi työtä tekevä ehdokas. Joku, jota kiinnostaisi tällainenkin kunnollinen pikku puurtaja, joka hoitaa laskunsa ja velvoitteensa itse. Joka on sitä mieltä, että vanhempien ilo ja velvollisuus olisi elättää ja kasvattaa lapsensa. Joka katsoo, että viranomainen ei ole lähiomainen. Jonka mielestä työttömyyttä hoidetaan nykyisin liiankin tehokkaasti: nuoret, terveet ihmiset makaavat kotona ja (edustajiensa välityksellä) vaativat itselleen "parempaa elämää".

Sellaisia ehdokkaita, jotka tarjoavat kaikille "ilmaisia" palveluja, tukia ja avustuksia ja joka häpeää sitä, että Suomi lähettää niin vähän rahaa ulkomaalaisille, en tarvitse. Jonkun nekin on kaikki maksettava! Siis minun ja Sinun! En myöskään ole kiinnostunut sen paremmin huora- , piika- kuin liito-oravalaistakaan. Innostun kovasti, jos joku ehdottaa maataloustukien poistamista.
Anja Karpela
Ehdokkaatonko?