Lipposen hallituksen toimet ovat sopeuttaneet suomalaisten elämää globaaliin talouteen. Kansalaisia, aivan erityisesti lapsia, vanhuksia ja sairaita suojaavat julkiset palvelut ovat uhattuna. Tuloerot tulonsiirtojen varassa elävien, palkansaajien ja pääomatulojen välillä ovat kasvaneet.
Suurten puolueiden kilpalaulanta veroalennuksista jatkaa kehitystä julkisten palvelujen varaan rakennetun hyvinvointivaltion purkamiseksi.
Äskettäin televisiossa nähdyt ohjelmat turkulaisten vanhainkotien todellisuudesta kertovat yhtä aikaa valtion ja kuntien päätöksenteon nurjamielisyydestä.
Ylipäätään taloudesta, jonka tulisi olla ihmisten hyvän elämän renki ja väline, on tullut itsetarkoitus. Valtionvelan pienuus on tärkeämpää kuin sosiaalinen oikeudenmukaisuus, lausuu Sauli Niinistö, vaikka miten monimutkaisiin sanakäänteisiin ajatuksensa kätkisi.
Pohjoismainen hyvinvointivaltio ja laadukas kehitysyhteistyö vaativat oikeudenmukaisempaa kauppapolitiikkaa. Kestävän kehityksen ajatus ei siedä sellaista linjaa, missä kehitysmaitten köyhät eivät saa jalostaa tuotteitaan tai heidän tuotteilleen ei makseta reilua hintaa.
Eriarvoisuus Suomessa on uhka yhteiskuntarauhalle, samoin kasvava köyhyys kehitysmaissa on uhka maailman rauhalle. Itse asiassa Irakia vastaan suunnattu sota on askel köyhien ja rikkaitten välisen kuilun syventämistä. Amerikkalaiset tuhlarit hamuavat halvan öljyn hallinnan itselleen.
Suomi sitoutui YK:n vuosituhatkokouksessa köyhyydessä elävien ihmisten osuuden puolittamiseen vuoteen 2015 mennessä. Köyhyyttä pidetään monien muiden yhteiskunnallisten ongelmien kuten aidsin, korruption, väkivallan ja rikollisuuden taustana.
Eriarvoistavia prosesseja saavat aikaan ihmiset päätöksillään ja painamalla tietokoneensa enteriä tavalla, missä miljardeja euroja siirtyy sekunnin murto-osassa vaikkapa elintarviketuotannosta aseteknologiaan.
Kehitysyhteistyön määrä ja laatu on osa kestävää kehitystä, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja maailmanrauhaa. Lipposen hallitusten aikana kehitysyhteistyömäärärahat ovat Suomessa laskeneet häpeällisen alas. Kun Suomi vielä 1980-luvun lopulla toteutti YK:n suositusten mukaista 0,7 prosentin osuutta bruttokansantuotteesta, olemme nyt jääneet Lipposen hallitusten sisäisten pelien umpikujaan.
Vuoden 2003 kehitysyhteistyömäärärahojen osuus yltää vain 0,348 prosenttiin bruttokansantuotteesta, kun se Tanskassa on jo yli yhden prosentin ja Norjassakin yli YK:n suosituksen.
Onneksi kansalaiset ovat viisaampia ja rohkeampia kuin pääministerikisaa ylläpitävät poliittiset pelurit ja heidän taloudelliset tukijansa. Tuoreen mielipidekyselyn mukaan 74 prosenttia suomalaisista haluaa nostaa em. prosentin ainakin 0,5 prosenttiin. Puolet hyväksyisi YK:n suosituksen eli 0,7 prosenttia. Yleensäkin kansalaiset olivat tietoisia globaaleista kysymyksistä. Tobinin valuutansiirtoveroa kannattaa 70 prosenttia ja Afrikkaa pidetään edelleen tärkeimpänä yhteistyökumppanina. Erityisesti kansalaisjärjestöjen tekemään kehitysyhteistyöhön luotetaan.
Äänestäjä - kannatat tai et hyvinvointivaltiota ja kehitysyhteistyötä, ota selvää tulevan ehdokkaasi kannoista. Valvo hänen tekemisiään.
LEO LINDSTEDT
