EU-komission tiedonanto yhteisen maatalouspolitiikan välitarkistuksesta julkaistiin keskiviikkona. Kyse piti olla nimenomaan välitarkistuksesta, mutta nyt ollaankin luomassa uutta maatalouspolitiikkaa ja tukijärjestelmään on tulossa dramaattisia muutoksia.
Uusi maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen joutuukin heti todelliseen tulikasteeseen. Komissaari Fischlerin esityksiä emme me suomalaiset voi missään tapauksessa sellaisenaan hyväksyä. Muutosesityksen tavoite sinänsä on hyvä: pyritään lisäämään elintarviketurvallisuutta ja parantamaan elintarvikkeiden laatua sekä kiinnitetään huomiota ympäristönsuojeluun ja tuotantoeläinten hyvinvointiin.
Tukijärjestelmää muutettaisiin radikaalisti siten, että tuen määrä arvioitaisiin tilakohtaisesti sen mukaan, minkä verran tilalle on aiempina vuosina maksettu. Kun tuen määrä on tilalle vahvistettu, on viljelijän oma asia mitä tilallaan tuottaa vai tuottaako mitään.
Merkittävä muutos olisi myös välitarkistukseen sisältyvä suorien maataloustukien asteittainen alentaminen. Vuodesta 2004 alkaen tukia alennettaisiin vuosittain kolme prosenttia, kunnes saavutetaan 20 prosenttia alentunut tukitaso. Tukien alentamisen kautta syntyvä säästö, yhteensä yli 10 miljardia euroa siirtyisi EU:n yhteiseen budjettiin käytettäväksi maaseudun kehittämistoimiin.
Maaseudun kehittämisrahaa jaettaisiin esityksen mukaan jäsenvaltioille suhteessa maatalousmaan määrään, maatalouden työvoimaan ja varallisuuteen. Markkinajärjestelykohtaisina ehdotuksina komission välitarkistus sisältää lisäksi viljan interventiohinnan 5 prosentin alennuksen sekä rukiin interventiosta luopumisen.
Vääjäämättä uudistus merkitsisi sitä, että ennestäänkin hyvin toimeentulevat, suuret maatalousmaat tulisivat saamaan suhteessa enemmän tukea kuin esimerkiksi Suomi. Suorien tukien aleneminen mahdollistaisi kuitenkin sen, että suurempi osa EU:n maatalouteen suunnattavista määrärahoista olisi käytettävissä yhteisön budjetin kautta jäsenvaltioiden maaseudun kehittämiseen.
On selvää, että tästä maaseudun kehittämisrahasta Suomeen saataisiin aivan liian pieni osuus. Samaan aikaan maatalouspolitiikan uudistuksen kanssa etenevä EU:n itälaajeneminen heikentää mahdollisuuksiamme saada erityisiä tukimuotoja, koska EU:ssa erityisasemaan pyrkiviä valtioita tulee mahdollisen laajenemisen jälkeen olemaan yhä enemmän.
Kotimaisen elintarvikeomavaraisuutemme kannalta on vähintään arveluttavaa toteuttaa järjestelmä, jossa tilan tuotantosuunnalla ja tuottavuudella ei ole yhteyttä maataloustuen määrään. Ainoa kiistatta positiivinen seikka komission esityksessä on se, että tällä tavoin onnistutaan vähentämään vuosittaista usean sadan lomakkeen tukihakemusbyrokratiaa.
Tämän hetkisen tiedon valossa näyttää selvältä, että suomalaisen viljelijän kannattaisi kuitenkin edelleen mieluummin täyttää lukuisia kaavakkeita, jos vaihtoehtona byrokratian yksinkertaistamiseksi on huomattava tulojen aleneminen.
Suomen hallituksella on edessään valtaisa haaste puolustaessaan suomalaista elintarviketaloutta ja viljelijää. Neuvotteluissa päävastuu on luonnollisesti maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisella, joka tarvitsee koko eduskunnan ja hallituksen jakamattoman tuen.
Kirjoittaja on kokoomuksen kansanedustaja.
