Kiirekö
kiristää
hermoja
Kävin pitkästä aikaa entisessä kotikaupungissani Turussa ja oli ikävää havaita miten ärtyneiksi ihmiset ovat täällä tulleet. Nostin rahaa minulle vieraasta Länsi-Portin Nordean automaatista. Jokin meni pieleen ja jouduin aloittamaan nostotapahtuman alusta. Silloin jonossa ollut jo iäkäs naishenkilö huusi vihaisena nostatko vai etkö nosta rahaa kun jonossa on muitakin. Tämän henkilön ilme oli lisäksi sellainen kuin olisin tehnyt suuremman luokan rikoksen.
Juuri Lontoosta palattuani ihmettelen taas suomalaisten "puskakäyttäytymistä" ja olen entistä varmempi, että tein oikean ratkaisun muuttaessani ulkomaille aikoinani. Toki Suomessa on paljon aivan ihaniakin ihmisiä.
Meri Koistinen