Alkaa tässä viime päivien lehtiä lukiessa mennä pää pyörälle ja niskat vääntyä. Hyviä neuvoja tulee meille viljelijöille joka suunnalta, mutta kukaan ei kerro miten niitä kaikkia voi noudattaa.
Pienistä tuotantoyksiköistä ja alle kymmenen lehmän karjoista on onnistuttu pääsemään lopultakin eroon. Entiset laitumet nimetään sitten perinnebiotoopeiksi, ja käsketään hoitaa niitä. Laiduntamalla, kulottamalla tai niittämällä.
Laiduntamiseen ei ole eläimiä. Ne muutamat isot karjatilat eivät voi pieniä hajanaisia laidunalueita hyödyntää. Kulottamisen kieltää oma järki ja paloviranomainen. Jäljelle jää niittäminen ja heinän poiskorjuu, jota luontoihmiset ovat pienillä alueilla mallina näyttäneet. Halikonjoen rannalla tosin into on heilläkin loppunut kesken ja se poiskorjuu jäänyt tekemättä.
Tässä tulee myös arvovalinnan paikka. Meidän vanhassa maalaistalossamme on iso pihapiiri mm. entisine vasikkalaitumineen. Sekin on hoidettava; jopa ympäristötuen edellytyksenä viranomaisen valvonnassa. Perinteet velvoittavat ainakin minua tähän enemmän kuin jokirantojen niittämiseen. Olen kyllä joutunut niittohommiin niille entisille laitumillekin - niittämään ohdakekasvustoja, jotteivät siemenet leviäisi pelloille; ei omille eikä naapurin.
Maanviljelijälle on tarjottu siis maisemanhoitajan roolia, jossa hän saa osan työpalkastaan yhteiskunnalta. Mutta taas ollaan törmäyskurssilla. Jopa pääkirjoituksessa (TS 12.4.) päivitellään näennäisviljelyn uhkaa, kun panos-tuotossuhteen heikentyessä vähennetään sitä panospuolta.
Sitten sanotaan, että maatalouden pitää olla yritystoimintaa. Eikö yritystoiminnassa tuotantopanosten käytöllä odoteta olevan suora vastaavuus saatuun tuottoon?
Esimerkiksi tauti- ja tuholaisruiskutusten kynnysarvot riippuvat suoraan ruiskutuskustannuksista ja saadun sadonlisän arvosta. Ymmärrettävää on sekin, että motivaatio yleiseen työn hyvin tekemiseen on pienentynyt. Eipä palkkatyössäkään motivaatio säily, jos työnantaja ei palkitse hyvää suoritusta.
Meistä viljelijöistä on tulossa erityisryhmä, joiden tekemiset ovat kaikkien nähtävissä, arvosteltavissa ja yhteiskunnan valvonnassa. Elinkeinomme lainalaisuudet ja erityisehdot ymmärtää kuitenkin yhä harvempi kansalainen tai virkamies.
Seija Rannikko-Iltanen
Maanviljelijä, maat.metsät.maist.
Halikko
