Halikon kunnanhallituksen puheenjohtaja Lauri Salminen kiinnitti huomiota (TS 14.4.) julkisen terveydenhuollon massiiviseen psykiatrivajeeseen, joka on tullut myös Varsinais-Suomeen. Suomen terveydenhuollosta puuttuu yli 300 psykiatrian alojen erikoislääkäriä. Samalla voidaan kuitenkin todeta, että yli 10 vuotta jatkuneen tehostetun erikoislääkärikoulutuksen ansiosta, meillä on psykiatreja enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kyse ei olekaan psykiatripulasta, vaan julkisen terveydenhuollon kriisin myötä syntyneestä psykiatrivajeesta.
Mistä sitten johtuu, ettei psykiatreja saada julkiseen terveydenhuoltoon? Tähän on varmaankin useita syitä. Psykiatrinen terveydenhuolto on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kokenut radikaaleja muutoksia, joiden seurauksena mm. psykiatrisen hoitojärjestelmän hallinto alistettiin muun erikoissairaanhoidon alaisuuteen, psykiatrian voimavaroja leikattiin pankkikriisin miljardien verran, psykiatriset sairaansijat vähennettiin kolmannekseen mutta avohoitoa ei kehitetty, vaikka hoidettavien potilaiden määrät psykiatriassa kasvoivat, ja psykiatrien palkkaetuja heikennettiin, vaikka työmäärä psykiatriassa tilastolukujen valossa kaksinkertaistui.
Näin kävi myöskin Varsinais-Suomessa. Räikein esimerkki lienee Turku, jonka psykiatrinen erikoissairaanhoito on nyt vaikeimmassa kriisissään miesmuistiin. Psykiatrisia sairaansijoja Turussa vähennettiin useaan otteeseen selvästi alle tarpeen. Tässä yhteydessä lopetettiin myöskin Turun Psykiatrian yliopistoklinikka. Samaan aikaan psykiatrisen sairaalahoidon piiriin tuli aivan uusi potilasryhmä eli huumepotilaat, joiden hoitoon on jouduttu käyttämään jo äärimmilleen supistettua akuuttihoidon kapasiteettia.
Akuuttisairaalahoitoon tulevat potilaat joutuvat Turussa epäinhimillisiin olosuhteisiin, joissa tasokkaasta hoidosta tuskin voi puhua. Omaisyhdistys onkin tehnyt asiasta valituksen lääninhallitukselle.
Puheenjohtaja Salminen nosti esiin psykiatrien koulutuksen ja palkkauksen kehittämisen tilanteen korjaamiseksi. Molemmat ovat tärkeitä ja niiden parantamiseksi voidaan varmaan tehdä paljonkin. Itse psykiatrien erikoistumiskoulutuksesta Turun yliopistossa vastaavana voin kertoa, että Turussa erikoistuvat psykiatrit saavat maamme monipuolisimman koulutuksen psykiatriassa. Valitettavasti he tämän hyvän koulutuksensa ansiosta ovat haluttuja ja kykeneviä myös muualle kuin julkiselle sektorille.
Olen samaa mieltä Salmisen kanssa, että psykiatrien suhteellisesti kehno palkkaus tulee nopeasti korjata ja tehdä se kilpailukykyiseksi, mutta unohtaa ei pidä myöskään muuta psykiatrian alalla työskentelevää henkilökuntaa.
Palkkauksen korjaaminen ei kuitenkaan yksin riitä. Lisäksi tarvitaan korjausta psykiatrian piirissä työskentelevien työoloihin, jotka ovat viime vuosina uhkaavasti heikentyneet.
Työpaine on niin sairaaloissa kuin avohoidossakin uhkaavasti kasvanut. Potilaita on enemmän, he ovat aiempaa vaativampia ja aggressiivinen käyttäytyminen on lisääntynyt. Päihteiden ja huumeiden käyttäjien määrän yleistyminen on muuttanut hoitopaikkojen ilmapiiriä tavalla, jonka naisistunut psykiatrikunta kokee ahdistavana, jopa uhkaavana.
Psykiatrin työn kiinnostavuutta lisäävät oleellisesti hyvät jatkokoulutusmahdollisuudet ja mahdollisuudet joustaviin työaikoihin.
Myös psykiatrisen erikoissairaanhoidon hallintoa tulee uudistaa. Tähän on erityinen tarve Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä, jonka hallintorakenne on maamme pirstoutunein.
Psykiatrinen erikoissairaanhoito tarvitsee oman tulosaluepohjaisen hallintorakenteen, joka käsittää psykiatrian kaikki erikoisalat ja jonka johdossa on psykiatrian korkein asiantuntemus. Näin voidaan saada piirin kaikki psykiatrian resurssit joustavasti sen asukkaiden käyttöön, psykiatrian alalla työskentelevien jatkokoulutus voidaan järjestää yhtenevästi, osavastuualueiden keskinäinen, voimavaroja syövä kilpailu resursseista saadaan loppumaan ja sairaanhoitopiirin kaikki psykiatriset yksiköt voivat osallistua joustavasti psykiatrian eri alojen erikoistumiskoulutukseen. Tällöin myöskin päättäjät suoraan näkevät, miten paljon psykiatriaan piirissämme panostetaan tai jätetään panostamatta.
Raimo KR Salokangas
Professori, Turun yliopisto
Ylilääkäri, Psykiatrian klinikka, TYKS
Puheenjohtaja, Suomen Psykiatriyhdistys
