Kirjoittajavieras-kolumni:
Demokratialle se asema
mikä sille kuuluu
Taloudellinen taantuma on vakava asia. Niin vakava, että pelko siitä on viime kuukausina romuttanut uskon puolueiden lähentymiseen. Sateenkaarihallituksemme on opposition säestämänä käynyt kiivaita väittelyjä politiikan linjasta ja valtion varallisuudesta. Politiikasta on viime kuukausina tullut raskaampaa ja neuvotteluista entistäkin vaikeampia.
Paradoksaalista kyllä, tämä on varsin hyvä asia. Puoluepolitiikka tarvitsee aitoja arvovaihtoehtoja. Koko yhteiskuntamme tarvitsee niitä. Siinä ei sinällään ole mitään pahaa, että olemme eri mieltä - pikemminkin liiallinen konsensus lamaannuttaa parhaimmankin yhteiskunnan kehittämisen.
Korkeatasoisen keskustelun aikaansaaminen politiikan linjanvedoista on tosin vaikeaa. Tämä näyttää johtuvan kummallisesta lamanjälkeisen Suomen kompleksista: valtiovarainministeriön virkamiehet ja valtionvarainministeri itse tietävät, mitä on vastuuntuntoinen politiikka. He antavat keskustelulle raamit.
Kun valtionvarainministeriöstä sanotaan, että valtiolla ei ole varaa uusiin budjettilisäyksiin, on vaikea väittää vastaan. Vastaanväittäjä on populisti ja "vastuuntunnoton" veronmaksajan rahojen tuhlaaja. Virkamiesvetoisen ja -asenteisen budjettisuunnittelun ytimessä on ajatus, että ministeriön laskelmat antavat puitteet, joiden parissa kansanedustajat saavat puuhastella itselleen tärkeiden "pikku projektien" parissa.
Mitä jos me hetkeksi unohdammekin valtiovarainministeriön ja käytämme aivojamme? Entä jos mietimme ensin, millaisen yhteiskunnan me haluamme, ja vasta sen jälkeen mietimme, miten rahoitamme sen? Kieltämättä itse ajatteleminen on vaikeaa: ennakkoon annettujen raamien sysääminen syrjään vaatii aikamoista omaa älyllistä ponnistelua ja ennakkoluulottomuutta sekä uusien rahoitusratkaisujen kehittämistä, puhumattakaan poliittisista kädenväännöistä.
Pidän edustuksellisen demokratian halveksuntana sitä, jos annamme taantuman ja laman pelon alistaa meidät entistäkin tiukemmin valtiovarainministeriön talutusnuoraan. Ministeriön virkamiesten näkemykset ovat kenties valistuneita, mutta yhtä subjektiivisia kuin kenen tahansa muunkin. Heidät kuitenkin erottaa kansanedustajista se, että heillä ei ole luottamusasemaa eikä sen tuomaa vastuuta.
Kaikki politiikanteko, myös se mitä tehdään virkamiestyönä valtiovarainministeriössä, on arvolatautunutta. Ei ole yhtään vastuuntuntoisempaa sanoa, että budjettiin ei mahdu enempää menoeriä kuin esittää niitä.
On myös tärkeää muistaa, että monissa tutkimuksissa kansalaiset ovat pitäneet palvelujen tason ylläpitämistä verotuksen alentamista tärkeämpänä asiana. Esimerkiksi sosiaalipolitiikassa voidaan pitää varsin perusteltuna ja tehokkaana lisätä mielenterveydenhoidon rahoitusta, jotta vältämme heikosta hoitotilanteesta tuleville vuosikymmenille eksponentiaalisesti kasautuvat ongelmat. Edes valtiovarainministeriö ei voi laskea tällaisen investoinnin kannattavuutta.
Antakaamme siis edustukselliselle demokratialle se asema mikä sille kuuluu. Olemme taantumassa tai emme, valtion budjetista päätetään eduskunnassa. Kaikille näkemyksille - niin ns. tiukan budjettikurin, elvyttävän taloudenpidon kuin kokonaan uusien rahoitusratkaisujen kannattajille - tulee antaa yhtäläinen mahdollisuus. Sana on vapaa.
Kirjoittaja Ville Niinistö on korkeakoulupoliittinen sihteeri ja Kaarinan ympäristönsuojelulautakunnan pj. (vihr).
