Lukijoilta

Home ja epävarmuus rasittavat päiväkoteja

Turun kaupungissa lienee melko hyvin toimiva päiväkotijärjestelmä; kaikille lapsille löytyy hoitopaikka. Mutta miten kaupunki huolehtii päiväkotiensa toiminnasta? Tietämäni mukaan väitän, että parantamisen varaa olisi todella paljon.

Ensinnäkin työntekijöitten viihtyvyydestä ja sitä kautta lasten hyvinvoinnista kaupunki ei tunnu piittaavan vähääkään, vai mistä on osoituksena se, että päiväkodeissa on päteviä lastentarhanopettajia tai lastenhoitajia, jotka ovat olleet vakituisia (!) sijaisia jo vuosikausia. Sijaisia, jotka ovat joka kesä parikin kuukautta työttöminä. Sijaisia, joitten työsuhde katkeaa viikoksi myös joka tammikuun alussa. Näin heille ei kerry vuosilomapäiviä, mutta stressiä ja epävarmuutta sitäkin enemmän. Muutenkin pienipalkkaisille kahden kuukauden palkattomuus on melkoinen ongelma, koska vuokrat sun muut on kuitenkin hoidettava kesälläkin.

Muutaman kuukauden sijaisuudet häiritsevät myös työhön paneutumista; juuri kun on oppinut "talon tavoille" ja tuntemaan lapset ja heidän tarpeensa, on vaihdettava paikkaa. Eipä siinä kovin merkillisiä kannata suunnitella, puhumattakaan siitä, että voisi tehdä pitkäjänteistä ja suunnitelmallista kasvatustyötä tai yhteistyötä kotien kanssa. Näin siis lapsetkin opetetaan "pätkäeläjiksi" jo pienestä pitäen ja sitten ihmetellään, mikseivät he opi keskittymään tai kiintymään mihinkään.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Entä sitten olosuhteet päiväkodeissa? Osin ahtaita, lähes sisustamattomia ja jopa homeisia päiväkoteja. Sekä opettajat, hoitajat että lapset sairastelevat yhtenään.

Sijainen on tosi pulassa ( varsinkin, jos on vahvasti allerginen esim. homepunkeille). Ei voi jäädä edes sairaslomalle, koska sijaisuus on kestänyt vasta pari viikkoa ja jos jää pois töistä ei saa työttömyyskorvauksia, koska työtä on ollut tarjolla.

Näin suuri ja arvostettu Turun kaupunki siis pitää huolta työntekijöistään ja sitä kautta lapsistaan ja tulevaisuudestaan.
Vain sijainen, ei ihminen