Massiselle monikosta
Kirjoittaessaan Turun ym. poliittisten vaikuttajien viime aikoina saamista vankeustuomioista (TS 26.1.) Aimo Massinen ikään kuin vahingoniloisesti ilakoi monikossa "myös mäenpääläisten kahmineen osansa tuomioista". Jos allekirjoittanut on saanut kaksi sakkotuomiota kiihottamisesta kansanryhmää vastaan (somalit ja islamilaiset), joista toinen ei ole vielä edes lainvoimainen, niin oli Massisen taholta arveluttavaa - suorastaan raukkamaista - "monikkomuotoa" käyttämällä yrittää yleistää ja mustamaalata koko luottamushenkilöryhmämme.
Mitä tulee 1997 ns. Turun Puhelimen valetarjoukseen, niin erotimme ryhmästämme valtuutettu Åbergin välittömästi, kun selvisi hänen olleen kohutun valetarjouksen takana. Mielestäni samankaltainen menettely olisi vähintä, mitä Massisen puoluetoverit voisivat valtuutettu Rosenlöfin tapauksessa tehdä.
Olavi Mäenpää
Kaupunginvaltuutettu