Kirjoittajavieras -kolumni/Matti Paavola:
Mitä on itsenäisyys?

Itsenäisyyspäivän tienoilla pidettiin Suomessa monia puheita. Lainaan Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pekka Ruolaa, joka puheessaan totesi mm., että olemme maailman kärkimaita. Tämän saavuttamiseksi "on tarvittu kansallista yhteishenkeä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Se, että Suomi oli ensin pitkään osa Ruotsia ja sitten yli vuosisadan osa Venäjää, ei tehnyt meistä ruotsalaisia eikä venäläisiä. Niin kummalliselta kuin se ehkä tuntuukin, suomalaisuus on yhä tänään ainutlaatuista ja täysin erilaista kuin ruotsalaisuus tai venäläisyys."

Itsenäisyys on meille arvokas asia. Lennokkaassa puheessa voidaan jopa väittää, että se on meidän geeneissämme. Runoilijat ovat sanoneet, että se on sydämissämme. Ilmeisesti pienen kansakunnan jäsenet kokevat kansallisen itsenäisyyden voimakkaasti. Olemme onnellisia itsenäisyydestämme.

Ovatko sitten suuren valtion kansalaisten tunteet samanlaisia? Mielestäni eivät ole. Suuren valtion itsenäisyys on itsestäänselvyys. Sitä ei tarvitse painottaa. Sen sijaan suurvallan mahtavuus ja kunnia - erityisesti sotilaskunnia - nousevat pinnalle. Suurvaltamentaliteettiin kuuluu, että kansalaiset ovat ylpeitä oman valtionsa mahtavasta suuruudesta ja jopa sen imperialistisista valloituksista.
Maailmassa on useita kansakuntia, jotka tälläkin hetkellä kokevat olevansa sorrettuja. Esimerkkeinä voidaan mainita kurdit, palestiinalaiset ja tshetsheenit. Vaikka kurdien asuma-alue on yhtenäinen, heitä asuu useamman valtion alueella Lähi-idässä. Turkki on koettu kurdien pääasialliseksi sortajaksi. Tshetsheenit puolestaan ovat vuosisatoja taistelleet urhoollisesti venäläisiä valloittajia vastaan. Palestiinan kysymys on jo satakunta vuotta odottanut oikeudenmukaista ratkaisua. Edellä mainittujen kansojen eräät jäsenet ovat myös terroritekojen avulla yrittäneet tuoda esille oman kansansa asiaa.

Tässä yhteydessä en malta olla mainitsematta suomalaista terroritekoa vuodelta 1904. Silloin Eugen Schauman ampui kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikoffin, joka koettiin venäläistyttämistyön johtajaksi Suomessa. Isovanhempieni kodeissa tämä teko koettiin isänmaalliseksi. Monet suomalaiset pitävät Schaumania kansallissankarina. Tässähän on kysymys näkökulmasta.

Terroritekojen taustalla olevat vääryydet pitäisi pyrkiä poistamaan. Väkivaltaisesta kostamisesta seuraa kostonkierre, joka voimistuessaan saattaa johtaa kulttuurien väliseen taisteluun. Se olisi hirvittävä onnettomuus ihmiskunnalle. Vain oikeudenmukaiset ratkaisut takaavat rauhan ja terroritekojen loppumisen. Ei tyytyväinen ihminen ryhdy terroristiksi.
Miettiessäni Suomen itsenäisyyspäivän juhlapuheita en voi olla ajattelematta myös niitä kansakuntia, jotka vasta taistelevat omasta itsenäisyydestään.

Kurdien, palestiinalaisten ja tshetsheenien sekä monien muiden sorrettujen kansojen yhteishengen ja yhteenkuuluvaisuuden tunteen soisi puhkeavan luonnolliseen kukkaansa itsenäisessä kotimaassaan.

Mielestäni meidän olisi pyrittävä suomaan tämä ainutlaatuinen ilo kaikille kansoille. Tämä olisi oikeata kansainvälisyyttä.