Olimme lastenlasten kanssa ennen joulua perjantai-illan näytöksessä katsomassa Ameleita, majavaa ja kuningasta katolla. Viehättävää - ehdottomasti parasta, mitä Turun Kaupunginteatteri on aikoihin esittänyt! Oikea satu lavasteineen, kauniit puvut ja hyvät näyttelijät. Kiitos!
Oli ihastuttavaa katsella pieniä tyttöjä ja poikia kauniisti juhlaan pukeutuneina - parhaat päällä, "näppäskengät" kopisten. Teatterihan on juhlaa - arjen vastakohta.
Ihmettelin kuitenkin, kuinka monet vanhemmista olivat jättäneet pukeutumatta. Miltähän juhlaan pukeutuneesta pikkutytöstä mahtoi tuntua, kun isällä oli talvilenkkarit ja reisitaskuhousut ja äidillä farkut, villapaita ja talvisaappaat? Pukeutuminen on myös toisten arvostamista, tässä tapauksessa lapsen juhlan arvostamista.
Toinen asia, johon lasten vanhempien pitäisi puuttua on syöminen näytöksen aikana: karkkia pussitolkulla! Perheet myöhästyivat toisesta näytöksestä, koska olivat karkkijonossa. Teatterissa ei syödä näytöksen aikana, teatteri ei ole sama asia kuin elokuvat. Ehkäpä tämän päivän vanhemmat eivät sitä tiedä, siksi teatterin henkilökunnan pitäisi puuttua asiaan ja ensitöikseen poistaa karamellimyynti teatterista. Sitä sanotaan kasvattamiseksi.
Lapset nauttivat täysillä, kun he voivat keskittyä esitykseen ja tunnelmaan karkkipussin sijaan. Jokainen pystyy olemaan tunnin syömättä mitään - ja kuinka juhlalliselta tuntuukaan väliajaksi etukäteen tilattu oma pöytä mehuineen ja leivoksineen.
Vanhojen, kauniiden käytöstapojen opettaminen lapsille on meidän aikuisten kunniatehtävä. Sitä sanotaan sivistykseksi!
Isoäiti Liedosta
