Suomen Joutsen merikeskuksen edustalle
Nimimerkki Varuna pelkäsi (TS 2.1.), että Suomen Joutsenen siirto Forum Marinumin edustalle ensi kesäksi saisi laivan jäämään pysyvästi sinne. Saattaa hyvinkin käydä niin.
Suomen Joutsen on niin tukevasti Martinsillan maisemassa ja ennen kaikkea turkulaisten mielenmaisemassa, että siirto monista tuntuisi suorastaan järkyttävältä, ainakin pysyvä siirto.
Laiva ei ole enää pelkkä laiva vaan eräänlainen "ympäristötaideteos".
Toimintaa ajatellen laiva olisi kuitenkin paras sijoittaa pysyvästi muiden alusten seuraan merikeskuksen edustalle. Ja keula merelle päin! Muutokseen on vain sopeuduttava.
Siirrossa tosin on se riski, että vanhalle paikalle tulee ravintolalaivarumilus, joita on jo aivan riittävästi. Sen estämiseksi pitäisi Martinsillan pieli varata jollekin purjelaivaristeilijälle pysyväksi laituriksi.
Puuta ja rautaa